Rekolan uimarannalla Ala-Karkjärvellä paloi perjantaina iltapäivällä muutama sata neliötä uimarannan nurmikkoa.
Alustavan tiedon mukaan syttymissyynä oli ilkivalta.
– Rannalla oli heitetty ilotulite, josta palo oli saanut alkunsa. Paloa oli yritetty ensin sammuttaa, Pirkanmaan päivystävän palomestari Johannes Valkama kertoo.
Hälytys palopaikalle tuli perjantaina klo 13.49.
Nurmikkoa paloi pieni ala sekä rannassa olevan pukukopin takaa että rantaan johtavan tien vasemmalta puolen. Palo saatiin sammumaan nopeasti. Palo ei alustavien tietojen mukaan aiheuttanut henkilö- tai omaisuusvahinkoja.
Anna Karhila






