TEKSTI KATJA SIRVIÖ
Kuhmoislaisen Jenni Karppisen suoritukset käynnissä olevissa frisbeegolfin MM-kisoissa ovat jääneet vaisuiksi. Kolmen kisapäivän jälkeen Karppinen on jaetulla sijalla 39 tuloksella +20.
– Ensimmäinen kierros oli perusvarmaa tekemistä. Draivaaminen hyvää, muutama birdie ja muutama bogey, mutta ei mitään sen isompaa. Tulokseen +2 olin tosi tyytyväinen, Karppinen viestitti perjantaina.
Toisella kierroksella Karppinen kertoi kadottaneensa draivin täysin.
– Yritin pysyä positiivisena ja aloittaa joka väylällä alusta, mutta mikään ei onnistunut. Tulos oli oikeasti aika karmea (+14), ja itseään sai vähän keräillä tälle päivälle.
Perjantaihin Karppinen sanoi herännensä niskat jumissa. Kierros alkoi tahmeasti kolmella bogilla.
– Heittäminen tuntui kuitenkin jo huomattavasti paremmalta kuin eilen. Sain koneita käyntiin ja pelasin ihan hyvällä tasolla. Kymmenen heiton parannus eiliseen (+4), vaikka draivaaminen oli normaalia hankalampaa, enkä päässyt koko kierroksen aikana oikein ollenkaan birdieputeille.
Lauantaina kisat siirtyvät Nokialta Tampereelle. Tampereen rata on Karppisen suosikkirata.
– Toivotaan, että siellä heitot pysyvät väylällä ja putit uppoavat. Putit ovat onneksi pysyneet ihan uomissaan, Karppinen totesi.





