Kun 14-vuotias Jimi Kauppinen oli neljännellä luokalla, hänellä diagnosoitiin Aspergerin oireyhtymä. Pari vuotta myöhemmin rinnalle tuli myös ADHD.
Vaikka diagnoosin saaminen oli pitkä prosessi, oli äiti Minna Korppila jo aavistanut, että poika saattaisi kuulua neurovähemmistöön. Hän oli nimittäin työskennellyt aiemmin nuorisokodilla, missä hän näki Jimiä muistuttavia nepsy-lapsia.
Korppila oli myös kiinnittänyt huomiota Jimin ja tämän pikkuveljen välisiin toimintaeroihin. Ne vaikuttivat oudoilta, sillä molemmilla lapsilla oli ollut täysin sama kasvatus.
– Jos oli vaikka jonotilanne, niin Jimiä saattoi harmittaa poikkeuksellisen paljon, mikäli hän ei päässyt ensimmäiseksi tai ollut yhtä nopea kuin muut, Korppila kertoo.
Vaikka Jimin toiminnassa oli havaittavissa tietynlaista hitautta jo esikoulussa, ja erilaiset siirtymätilanteet sekä pukeutuminen olivat vaikeita, laitettiin oireilu aluksi vanhempien eron piikkiin.
Varsinkin uudet paikat sekä sosiaaliset tilanteet ovat Jimille edelleen hankalia, sillä hänen toimintakykynsä vaihtelee kuormituksen mukaan.
Korppila on kuitenkin halunnut opettaa pojalleen, että rutiineista täytyy välillä poiketa, vaikka se tuntuisikin epämukavalta. Esimeriksi kotiin ei ennenkään menty samaa reittiä, vaikka Jimi olisi niin halunnut.
– Olen tietoisesti rikkonut niitä rutiineja, vaikka Jimi suuttui pienenä tosi paljon, jos menimme hänen mielestään väärää reittiä, Korppila sanoo.
Myös erilaisia sanontoja sekä tilanteita on käyty paljon yhdessä läpi, jotta mahdolliset väärinymmärrykset saataisiin minimoitua.
Miksi siivoaminen on Jimille vastenmielistä ja mitä hän on äidilleen opettanut? Lue koko artikkeli viikon 19 Kuhmoisten Sanomista. Voit tilata näköislehden täältä.
