Uutiset

Johanna Peltonen putosi varasijalle viime hetkillä

Johanna Peltonen on sote-alan yksityinen yrittäjä. Kuva: Päivi
Johanna Peltonen on sote-alan yksityinen yrittäjä. Kuva: Päivi Hotokka

Kuhmoislainen kokoomuksen ehdokas Johanna Peltonen oli pitkään kiinni Pirkanmaan aluevaltuutetun paikassa, mutta ääntenlaskun viimeiset hetket pudottivat hänet varasijalle.

Jännittävä tilanne aiheutui todennäköisesti siitä, että Kuhmoisissa äänestettiin paljon ennakkoon ja pienen kunnan ääntenlasku valmistui nopeasti. Niinpä tulosillan alkuvaiheissa Peltosen äänisaaliiseen laskettiin heti paljon kuhmoislaisten antamia ääniä. Loppuvaiheessa tuloksiin lisättiin kaupunkien ääniä, joista ei herunut Peltoselle suurta osuutta, ja toiset ehdokkaat kiilasivat ohi.

Peltosen äänimäärä on joka tapauksessa vakuuttava. Kun Pirkanmaan äänistä oli laskettu 99 prosenttia, hänellä oli 738 ääntä, joista 613 tuli kuhmoislaisilta. Äänimäärän oikeuttamalla vertailuluvulla Peltonen pääsi sijalle 87, kun aluevaltuustoon valitaan 79 valtuutettua.

Kuhmoislaisista ehdokkaista keskustan Mari Markkanen sai 346 ääntä, joista 172 tuli Kuhmoisista. SDP:n Kati Hattuselle annettiin 142 ääntä, joista 110 Kuhmoisista. Perussuomalaisten Ari Ampujan äänisaalis oli 86, joista 38 Kuhmoisista. Kristillisdemokraattien Risto Ojala sai 26 ääntä, joista 23 tuli kuhmoislaisilta. Tämä oli tilanne, kun Pirkanmaan äänistä 99 prosenttia oli laskettu, joten määrät saattavat vielä muuttua yksittäisillä äänillä.

Kuhmoisten äänestysprosentiksi historian ensimmäisissä aluevaaleissa tuli 56,2. Kuhmoislaisista äänioikeutetuista 37,8 prosenttia äänesti ennakkoon ja 18,3 prosenttia vaalipäivänä. Koko Pirkanmaalla äänesti alle puolet äänioikeutetuista, 49,4 prosenttia. Valtakunnallisesti aktiivisuus jäi tätäkin matalammaksi, 47,5 prosenttia.

Kokoomus sai Pirkanmaan aluevaltuustoon eniten paikkoja, 21 valtuutettua. Toiseksi suosituin Pirkanmaalla oli SDP, 18 paikkaa. Kolmannesta sijasta kamppailivat vasemmistoliitto ja perussuomalaiset, molemmille 9 paikkaa.

Päivi Hotokka

Päivitetty viimeksi 23.1. klo 23.24. Muokattu 24.1. klo 13.29: Korjattu Kati Hattusen Kuhmoisista saama äänimäärä.
Lue aluevaaleista lisää keskiviikkona 26.1. ilmestyvästä lehdestä.

KategoriaUutiset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.