Kunta | Tilaajille | Uutiset

Kari Setälästä uusi tekninen johtaja

TEKSTI PÄIVI HOTOKKA

Kunnanvaltuusto äänesti maanantai-iltana Kari Setälän Kuhmoisten uudeksi tekniseksi johtajaksi. Setälä sai vaalissa 17 ääntä ja Raimo Pirhonen 4.

Kokouksessa olivat paikalla kaikki valtuutetut lukuun ottamatta Ilmari Huuskoa (kesk.) Huuskon sijalla oli varavaltuutettu Satu Lahnalahti.

Ennen suljettua lippuäänestystä käydyssä keskustelussa kiiteltiin sitä, että teknisen johtajan virkaan saatiin runsaasti päteviä hakijoita.

– Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että hyvistä hakijoista oli runsaudenpula määräaikaiseen virkaan, kunnanjohtaja Sami Ylipihlaja sanoi.

Viimeiseen vaiheeseen valtuuston haastateltavaksi valituista neljästä hakijasta kaksi vetäytyi prosessista ennen vaalia. Osmo Puukila (aku) oli sitä mieltä, että jäljelle jääneistä kahdesta todella hyvästä hakijasta on vaikea valita.

Puukila kuitenkin myös arvosteli sitä, että rekrytointityöryhmä antoi valtuutetuille oman suosituksensa soveltuvimmasta hakijasta eikä luottanut valtuuston ammattitaitoon.

– Ajattelimme, että meidät on valittu hankkimaan kaikki mahdollinen tieto hakijoista ja velvollisuutemme on tehdä sen perusteella esitys, valtuuston puheenjohtaja Kimmo Malin (kok) vastasi.

Tekninen johtaja aloittaa virassaan 6. lokakuuta, mutta virka voidaan täyttää väliaikaisena, kunnes valtuuston päätös on saanut lainvoiman. Virka on määräaikainen vuoden 2027 loppuun asti.

Kun valtuusto seuraavana asiana käsitteli määrärahamuutoksia, useat valtuutetut totesivat, että uudella teknisellä johtajalla on edessään paljon työtä investointien toteuttamisessa.

Kari Paajanen (kok) lausui ääneen huolensa siitä, että Myllykujan parannuksen piti olla jo valmiina tänä vuonna, mutta nyt on saatu aikaan vasta suunnitelma, koska maaperätutkimus päästiin tekemään vasta, kun routa oli sulanut.

– Tänä vuonna katuverkkoon ei ole satsattu sentin senttiä.

KategoriatKuntaTilaajilleUutiset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.