Tilaajille | Uutiset | Yritykset

Ympäristöajattelu hyödyttää myös pientä yritystä

Pirkanmaan ilmastoverkoston yhteyshenkilö Ossi Kekki kertoo, että verkostossa...
Pirkanmaan ilmastoverkoston yhteyshenkilö Ossi Kekki kertoo, että verkostossa on mukana yrityksiä hyvin monenlaisilta aloilta.

TEKSTI JA KUVA PÄIVI HOTOKKA

YMPÄRISTÖNÄKÖKULMIEN HUOMIOON ottaminen yrityksen liiketoiminnassa voi hyvinkin olla rahanarvoinen seikka.

Pirkanmaan ilmastoverkoston yhteyshenkilö Ossi Kekki painottaa, että yrityksen kannattaa parantaa vastuullisuuttaan siten, että se edistää kannattavuutta ja kilpailukykyä sekä sopii yrityksen arvomaailmaan.

Kuhmoinen on yksi seitsemästä kunnasta Pirkanmaan ilmastoverkostossa, jonka tavoite on nimenomaan auttaa yrityksiä parantamaan ympäristövastuullisuuttaan. Alkuun pääsee pienillä askelilla.

KEKIN MUKAAN on useita syitä, miksi pienenkin yrityksen, myös yksinyrittäjän, kannattaa ajatella ympäristöasioita. Vastuullisuus ja siitä tiedottaminen esimerkiksi auttavat maineen ja luottamuksen rakentamisessa. Lisäksi asiakkaiden kysymykset ympäristön huomioon ottamisesta lisääntyvät jatkuvasti.

Alihankkijana toimiva pienyritys voi joutua toimittamaan tilaajalle omia vastuullisuustietojaan. Kekin siteeraaman Osuuspankin suuryrityskyselyn mukaan 40 prosenttia suurista yrityksistä on ainakin harkinnut toimittajan vaihtamista vastuullisuusvaatimusten vuoksi.

Lisäksi julkisissa hankinnoissa voidaan yrityksiltä edellyttää vastuullisuuskriteerien täyttämistä. Pankeilla puolestaan saattaa olla tarjolla parempia lainaehtoja, jos yrityksen kehittämiseen liittyy esimerkiksi päästöjen vähentämistä.

Tämän päälle tulevat suorat säästöt, joita yritykselle koituu energian, polttoaineen ja materiaalien käytön tehostamisesta.

OSSI KEKKI huomauttaa, että riman ei tarvitse olla korkealla, sillä suomalaisilla yrityksillä monet vastuullisuusasiat ovat hyvällä mallilla jo entuudestaan.

– Saattaa olla, että yrityksen ei tarvitse tehdä muutoksia prosesseihin, koska tavoitteet täyttyvät jo, lisää Kuhmoisten elinvoima-asiantuntija Sarianna Hanski.

Yritys pääsee mukaan Pirkanmaan ilmastoverkostoon jo sillä, että se asettaa itselleen yhden ympäristötavoitteen. Tavoitteen ei tarvitse olla loppuun asti muotoiltu, vaan alustava ajatus riittää.

Vastuullisuuden lisääminen voi liittyä energiankäyttöön, liikkumiseen tai kuljetuksiin, materiaaleihin, hankintoihin, jätteisiin, maankäyttöön tai muuhun luonnon huomioimiseen.

YRITYKSELLE MAKSUTON ilmastoverkosto auttaa pohtimaan, millä toimenpiteillä tavoitteeseen päästään. Verkosto tarjoaa tietoa, konkreettista apua ja vertaistukea. Se on järjestänyt muun muassa webinaareja ja työpajoja. Lisäksi verkoston kautta voi saada näkyvyyttä omalle tekemiselleen.

Pirkanmaan ilmastoverkostoon kuuluu nyt yli 60 yritystä monenlaisilta aloilta. Kuhmoislaisia yrityksiä ei kuitenkaan vielä ole mukana, joten kunnasta kaivataan osallistujia.

– Verkostosta saavat eniten lisäarvoa pienet yritykset ja jopa mikroyritykset, joilla ei ole omaa vastuullisuusasiantuntijaa, Ossi Kekki sanoo.

Näin alkuun

  • Mieti, mitä on jo tehty ja millä on liiketoiminnassasi eniten vaikutusta
  • Aseta yksi tai muutama mitattava tavoite
  • Tee toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi
  • Seuraa tavoitteen toteutumista
  • Viesti muille siitä, mitä yrityksessä on tehty
KategoriatTilaajilleUutisetYritykset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.