Kirjat, lehdet, musiikki, elokuvat sekä lautapelit ovat tuttuja kirjastosta lainattavia asioita. Kuhmoisten kirjasto on kuitenkin tiettävästi ensimmäinen ja ainoa kirjasto, josta voi lainata defibrillaattorin omaan käyttöönsä.
– Aloite tuli muistaakseni vanhusneuvostolta. Täältä ei saa defibrillaattoria enää ilta yhdeksän jälkeen mistään. Kirjaston defibrillaattori on tapahtumakohtaisesti lainattavissa esimerkiksi myöhään jatkuviin juhliin, kirjaston erikoiskirjastovirkailija Eeva Markkanen kertoo.
Kuhmoisten kirjastossa on huomioitu ikäihmiset muutenkin hyvin, sillä lainattavissa on myös pyörätuoli.

– Jos haluaa viedä omaisen ulkoilemaan tai taidenäyttelyä katsomaan, tai tiedossa on pitkät juhlat, joissa omainen ei vaikka jaksa seistä. Pyörätuoli on juuri niitä tilanteita varten hankittu, Markkanen sanoo.
Kirjastot kautta maan tarjoavat lainattavaksi nykyään erilaisia liikunta- ja urheiluvälineitä, kodin käyttötavaroita kuten ompelukoneita, sekä kausikortteja urheilu- ja kulttuuritapahtumiin. Kuhmoisiin lainattavia liikuntavälineitä hankittiin aikanaan, kun ilmiö oli vasta alussa.
– Neljä vuotta sitten liikuntatoimi yhdessä kirjaston kanssa toteutti kyselyn, jossa kysyttiin, mitä ihmiset halusivat lainattavaksi ja hankintoja tehtiin sen perusteella. Ensimmäiset lainattavat välineet tulivat kuitenkin jo ennen sitä, kun lumikengät tuotiin yhdeksi talveksi kokeiluun. Lisäksi oli käsipainoja, keppejä, gymstickiä ja kahvakuulaa. Se ei oikein toiminut, sillä välineet olivat tuolla takana, eivätkä ihmiset nähneet niitä, kunnan liikunnanohjaaja Pipsa Suominen muistelee.
Kyselyn myötä lainattavien välineiden valikoima kasvoi ja nyt kirjastosta voi lainata retkeilytarvikkeita, pihapelejä, sähkönkulutusmittareita, verenpainemittaria sekä aiempaa enemmän liikuntavälineitä. Välineet löytyvät heti sisääntuloaulasta.
Miten välineiden lainaus toimii ja mitä kaikkea kirjastoon voisi hankkia lainattavaksi? Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan vuoden 2024 joululehdessä, jonka voi ostaa Lehtiluukusta.






