Uutiset

Kokemusta terveyskeskustyöstä viideltä eri vuosikymmeneltä

Terveyskeskuksen yleislääketieteen erikoislääkäri Sirpa Markkanen siirtyi eläkkeelle elokuun...
Terveyskeskuksen yleislääketieteen erikoislääkäri Sirpa Markkanen siirtyi eläkkeelle elokuun alussa. Hän palveli useita sukupolvia kuhmoislaisia 80-luvulta alkaen. Eläkkeelle jäätyään Markkanen haluaa kiittää kuntalaisia hyvistä hoitosuhteista ja vuosista terveyskeskuksessa.

Kuhmoisten terveyskeskuksen pidetty ja pitkäaikainen lääkäri Sirpa Markkanen jäi eläkkeelle elokuun alussa. Markkanen aloitti yleislääkärinä Kuhmoisissa vuonna 1988.

– Vuosia Kuhmoisissa tuli täyteen 35. Valmistuttuani vuonna 1985 Tampereen lääketieteellisestä työskentelin ensin Riihimäen sairaalassa ja sen terveyskeskuksessa, sen jälkeen Tuusulan terveyskeskuksessa, Markkanen muistelee.

– Päätös muutosta Kuhmoisiin ei ollut itsestään selvä. Onneksi kuitenkin päätin hakea tänne. Innolla aloitin virassa juhannuksen aikaan ja muistan, että aika kiireinen kesä siitä tuli, Markkanen hymyilee.

Lue lisää Sirpa Markkasen työstä Kuhmoisissa ja ajatuksista terveyskeskuksen tilanteesta viikon 35 Kuhmoisten Sanomista. Voit tilata näköislehden tästä linkistä.

KategoriaUutiset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.