Huima oli Vanhakylän Antin ruuna, jonka kohtaloksi tuli monen muun lajitoverin tavoin lähteä rintamalle Suomen käydessä sotaa itänaapurin kanssa. Huimalle kutsu kävi jatkosodan loppuvaiheessa ja se lähtikin matkaan arvoltaan ja kunnoltaan ykkösluokkaan kuuluvana.
Huima ei kuitenkaan kestänyt rintamalla. Pian se oli hoidettavana lukuisten eri vaivojen vuoksi, ja syyskuussa 1944 se palasi kotiin pahasti stressantuneena ja työhön kykenemättömänä.
– Sota oli kova paikka hevoselle, sillä sen sai muutamassa kuukaudessa noin huonoon kuntoon, Kuhmoisten hevoshistorian yksiin kansiin koonnut Anna Karhila toteaa.
Hevoset sijoitettiin sodissa monesti samoihin joukko-osastoihin kuin kunnan miehet, joten rintamalla on monesti oltu omien hevosen kanssa. Moottoriajoneuvoista huolimatta huolto ja kenttäposti olivat hevosten varassa, sillä niiden kanssa pääsi liikkumaan.
– Talosta vietiin työkuntoinen hevonen ja työkuntoinen mies. Jäljelle jäivät vanhat miehet, naiset ja lapset. Tätä todellisuutta ei voi ymmärtää, jos sitä ei joku tuo esiin, Karhila sanoo.
Kuhmoisten hevoshistoria Mehtähevosia, sotakavereita ja markkamiljonäärejä julkaistiin marraskuun puolessa välissä. Teos on Kuhmoisten kotiseutuyhdistyksen tilaama ja Karhila jatkoi sen pariin luontevasti saatuaan alkuvuodesta päätökseen Jämsän hevosista kertoneen historiikin.
Keitä olivat markkamiljonäärit ja kuinka syvälle hevoshistoriaan Anna Karhila seuraavaksi aikoo syventyä? Viikon 46 Kuhmoisten Sanomat on maksutta luettavissa täällä.
