Kolumni

Kolumi: Kuhmoinen kuhtuu, kukkii ja yllättää

Kirjoittaja on muuttanut kaksi kertaa Kuhmoisiin ja suunnittelee...
Kirjoittaja on muuttanut kaksi kertaa Kuhmoisiin ja suunnittelee parhaillaan paluumuuttoa Papinsaareen.

Kesäinen Kuhmoinen kuiskii jo aamuvarhain. Aurinko kultaa horisontin, kuusikko kumisee. Kuntoilija suuntaa kulkunsa aamuviideltä kunnalliselle kuntosalille. Kulkukissa hamuaa saalista, ja aamun ensimmäisiä kuormia puretaan kauppoihin.

Aidan yli voi kurkistaa pihoihin: aamukaste kimaltaa kukissa, ja kuuluu optimistinen lintujen kujerrus. Kesäaamu Kuhmoisissa on kuin kuvakirjasta.

Kun Kuhmolan tori herää, kurvaavat paikalle kauppiaat kaloineen, marjoineen, kukkineen ja kakkuineen. Pienikin mainos Kuhmarissa tai Kuhmoinen-Facebook-ryhmässä saa kunnon kuhinan aikaan.

Kulkeminen kirkastaa mielen. Satunnainen kuntopyöräilijä kuuntelee hengitystään, mittaa pulssinsa ja kurvaa kujan kautta rannalle: kuulas vesi kutsuu. Jos reitti kuroutuu umpeen, hän kuikuilee toisen; jos nälkä kurnii suolissa, hän ottaa kulauksen vettä ja kuiskaa: kyllä tämä sentään kulkee. Kuula pyörähtää, kahvakuula kopsahtaa. Kuka hyvänsä uudistuu näissä kuvioissa.

Kun alkaa tehdä mieli kuplivaa, kuhafilettä tai maistuisi kuppi kuumaa, löytyy Kuhmoinen Palvelee -lehdestä oikea osoite. Palanpainikkeeksi kuorrutetut muurinpohjaletut. Avot! On kunnon päiväunien aika.

Kulttuurin moniottelijoille Kuhmoinen Kuhtuu -kulttuuriviikot ovat kutsuneet kuulolle vuodesta 1980. Kuoro kumartaa, kirkko kukitetaan, kuvataide kirkastaa kyläkuvaa. Oikeat kulttuurin kuntoportaat!

Heinäkuussa 2026 Kuhmoinen ei ainoastaan kuhtu, vaan myös Kukkii: Syrjänmäen pihaan kuroutuvat teltat kuin kukannuput, koltut kuositellaan.

Yhteisö syntyy, kun kädet käyvät. Yksi kursii liinan, toinen kuorii perunat, kolmas kuljettaa pöydän. Joku kuopsuttaa kasvilavaa, toinen kuittaa kyydin, kolmas kurkottaa kylttiä kuuseen. Jos idea kupsahtaa, toinen kuoriutuu: emme kumoa. Annetaanhan kaikkien kukkien kukkia?

Kun syksy saa, tulevan kesän suunnitelmat kumuloituvat maltin kanssa. Aurinko kulkee matalamman kaaren. Kuuntele, kokeile, kuvaa ja kuiskuta – kaunis Kuhmoinen kukkii ja yllättää! Kuusenkerkkäsiirappia en voi taata, mutta taatusti jotain luovaa.

Syrjänmäen alakoulun piha 4.–5. heinäkuuta 2026 – tule mukaan rakentamaan kulttuuri- ja puutarhapäivää!

Liisa Brander-Keskinen

KategoriaKolumni

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.