TÄLLÄ VIIKOLLA lukion opiskelijoista koostuva ryhmä matkaa Strasbourgiin perehtymään Euroopan parlamentin toimintaan osana Euroscola-ohjelmaa. Päivä sisältää keskusteluja, työpajoja ja pohdintaa parlamentin puoliympyrässä. Matka on hieno tilaisuus oppia syvemmin eurooppalaisesta päätöksenteosta sekä nähdä maailmaa. Onnekseni kuulun siihen 12 opiskelijan joukkoon, jotka lähtevät vierailulle Strasbourgiin.
Euroscolan tämänkertainen teema on ajankohtaisesti disinformaatio. Disinformaatio tarkoittaa tarkoituksellisesti levitettyä, harhaanjohtavaa tietoa, jolla yritetään vaikuttaa yleisön asenteisiin, toimintaan ja mielikuviin. Totuutta hämärtämällä voidaan edistää poliittisia tai taloudellisia päämääriä, ja disinformaation levittäminen onkin esimerkiksi yksi hybridisodankäynnin keinoista. Misinformaatio sen sijaan on vahingossa jaettua virheellistä tietoa esimerkiksi väärinkäsityksen seurauksena. Disinformaatiolla on kuitenkin aina jokin tavoite, jota yleisö ei välttämättä heti tunnista.
Voimistuva disinformaation ilmiö haastaa demokratian perusperiaatteita, sillä harhaanjohtava tieto voi horjuttaa luottamusta instituutioihin, vaaleihin ja mediaan. Tämän takia käsittelemme aihetta Euroscolassa ja pyrimme keksimään ratkaisuja ongelmaan yhdessä muiden eurooppalaisten nuorten kanssa. Pohdimme jo etukäteen ryhmässä, millaisia ratkaisuja voisimme esittää parlamentissa. Syntyi esimerkiksi sellainen idea, että disinformaation tunnistamista ja kriittistä medialukutaitoa voitaisiin opettaa tiiviimmin kouluissa, joko muihin oppiaineisiin sisällytettyinä tai omana oppiaineenaan.
Nykypäivänä disinformaatioon on vaikea olla törmäämättä erityisesti sosiaalisen median alustoilla. Sosiaalisessa mediassa disinformaatio leviää nopeasti suuren yleisön nähtäville, eikä sisällön valtavan määrän vuoksi haitallisen sisällön säätely ole aina mahdollista. Tieto, mielipiteet, viihde, valeuutiset ja valheelliset väitteet sekoittuvat samaan sisältövirtaan, eikä totuuden tunnistaminen olekaan niin helppoa.
Vastuu vaalia totuutta tuntuu olevan nykyään enemmän sisällön katsojalla kuin sen julkaisijalla, sillä kaikki voivat julkaista nettiin lähes mitä tahansa. Alati kehittyvä tekoälyteknologia lisää haasteita, sillä sen avulla tuotetut videot ja kuvat voivat olla hämmästyttävän todentuntuisia, eikä niitä aina kykene tunnistamaan valheellisiksi.
Epäilyttävän julkaisun nähdessään kannattaa siis pysähtyä pohtimaan sen taustaa ja tarkoitusperää sekä kysyä itseltään muutama kysymys: Mikä julkaisun tarkoitus on? Kuka sen on julkaissut? Mitä ajatuksia sen julkaisija haluaa minussa herättää? Tunnistanko jonkin tiedon tai kuvan valheelliseksi? Kuka tästä julkaisusta hyötyy?
Mukavaa viikkoa
Reetta Unnaslahti
