Kotiseutumuseo seisoo suurena, keltaisena ja vankkumattomana kirkon kupeessa. Kaksi pientä ikkunaa katonharjain alla tarkkailevat väsymättä vieressä kulkevaa Toritietä. Rakennusta lähestyessä ei osaisi arvata, mitä se oikein kätkee sisälleen, sillä sen vaatimaton ulkonäkö ei paljoa paljasta. Käännän komeata rauta-avainta yhdessä kolmesta lukosta, joka puolentoista pyöräytyksen jälkeen loksahtaa auki kuin leukaluu.
Oven takana minua tervehtii kolmikerroksinen näyttely Kuhmoisten historiasta ja menneen ajan elämäntavoista. Näyttelyssä on museoesineitä esillä noin 800 kappaletta, ja ne kaikki ovat peräisin Kuhmoisten alueelta. Esineitä museoon on päätynyt muun muassa huutokaupoista, yksityisistä kokoelmista sekä koulujen järjestämistä keräyksistä. Monien esineiden taustaa on kirjattu tarkasti ylös: kuka on sen tehnyt, kuka käyttänyt, kuka lahjoittanut museolle?
Yksi minulle mielenkiintoisimmista esineistä on kidekone, jota isäni isoisän isä on aikoinaan kuunnellut Sarvisalon saaressa 1930-luvulta lähtien. Ajatus herää ja mielikuvitus lähtee laukkaan: mitäköhän kaikkea noista kuulokkeista on kuulunutkaan?
Museon vankkahirsinen rakennus on alun perin ollut viljamakasiini eli lainajyvästö. Makasiinin merkitys maaseutuyhteisölle on ollut aikoinaan suuri, jopa elintärkeä: hyvinä satovuosina jyvästöön talletettiin viljaa syönti- ja siemenviljaksi katovuosien varalle.
Viljamakasiini on levännyt paikallaan kunnioitettavan ajan: se perustettiin vuonna 1857 keisarillisten määräysten mukaisesti. Makasiinissa ei ole kuitenkaan säilytetty enää hetkeen viljaa – nykyään jyvästen sijaan säilössä on historiaa! Kuhmoisten kotiseutumuseo on toiminut viljamakasiinissa jo vuodesta 1953 lähtien.
Vietin siis heinäkuuni Kuhmoisten kotiseutumuseossa museonhoitajan pestissä: istuin menneen keskellä viisi tuntia viitenä päivä viikossa ja viihdyin! Sain todella uppoutua historiaan ja perehtyä perinpohjaisesti museon esineistöihin.
Museo oli myös monien mukavien kohtaamisten paikka: kuukauden aikana siellä kävi toistasataa ihmistä, tuttuja ja tuntemattomia. Jokainen museovieras näki ja koki näyttelyn omalla tavallaan tehden havaintoja ja oivalluksia paikallishistoriasta. Moni lapsi tunnisti jonkin esineen kuuluvan Koiramäkeen tai Vaahteramäen Eemelin maailmaan.
Moni kävijä kierroksen kierrettyään innostui jakamaan kanssani heränneitä ajatuksiaan ja pohdintojaan menneisyydestä ja kotiseudusta. Näissä keskusteluissa kuulin aina jotain uutta ja mielenkiintoista.
Iloitsimme monien kanssa siitä, että Kuhmoisissa on onnistuttu kotiseutua ja sen historiaa vaalimaan niin hyvin. Kuhmoisissa on monia historiallisesti merkittäviä rakennuksia ja ympäristöjä Linnavuoresta Sahalaitokseen. Sahanrannan saha olisikin hieno jonakin päivänä nähdä museoksi tai muuksi kulttuuritilaksi muunnettuna.
Reetta Unnaslahti
