Kolumni

Kolumni: Puhetta taitavilta poliitikoilta – ja muiltakin

Kirjoittaja on kuhmoislainen yrittäjä.
Kirjoittaja on kuhmoislainen yrittäjä.

En tiedä kumpi järkytti enemmän, Charlie Kirkin julma teurastus omien lastensa edessä, vai friikkisirkuksen riemu tämän veriteon johdosta.

Olen ihaillen seurannut Kirkin uraa. Loistava, älykäs, nuori huippupoliitikko. En ollut samaa mieltä kanssaan kaikesta, muttei se minua häirinnyt. Seuraan monia huippuälykkäitä upealla ulosannilla varustettuja ihmisiä. Osan mielipiteistään jaan, osaa en, joitain en vain ymmärrä.

Kun itse lukeutuu näihin hitaisiin hämäläisiin, jonka päähän vasta seuraavana päivänä pullahtaa nerokas sutkautus vastauksena ikävään loukkaukseen, ihailee vilpittömästi terävä-älyisiä keskustelijoita. Kirk oli ehkä upein retoriikan edustaja nykypäivänä. Hän puolusti omia arvojaan provosoitumatta ja kutsui, tai haastoi, vastakkaisten mielipiteiden kannattajia keskustelemaan ja väittelemään kanssaan.

Katselin netistä yhtä yliopistolla järjestettyä keskustelutapahtumaa. Kirk kutsui opiskelijoita väittelemään kanssaan. Nuori mies syöksyi Kirkin eteen, karjui vihaavansa tätä ja totesi pilkallisesti, että tällä on iso pää. Mikroeleistä näki, että tölväisy saattoi loukata Kirkiä, mutta hän kokosi itsensä sekunnissa ja vastasi miehelle asiallisesti. Tämä vain osoituksena Kirkin vastustajien älykkyyden tasosta. Lapsetkin alkavat lällättää ja sulkevat käsillä korvansa, kun eivät halua kuulla totuutta.

Ilokseni olen omissa nuorissa nousevissa poliitikoissamme huomannut keskustelutaitojen kehittyneen. Ikäväkseni joudun toteamaan, että nuorten miespuolisten keskustelutaidot ovat kehittyneet, retoriikkaa on selkeästi – ja kuulijoiden iloksi – opiskeltu.

Nuoret naispoliitikot sen sijaan valitettavan usein, kokiessaan mielipiteensä vastustetuksi (mutta osaamatta sitä järkevästi ja vedenpitävästi puolustaa) alkavat korviasärkevästi kimittää. Voi kun he tajuaisivat, että silloin on peli pelattu. Jos et rauhallisesti pysty debattiin osallistumaan, näytät vain miten epävarma olet ismiesi oikeudellisuudesta.

Ja kun nyt omaa sukupuoltani tölväisin, pistetään bensaa liekkeihin. Kuinka monta kierrosta haudassaan pyörisivät naisten oikeuksien puolesta taistelleet Minna Canth ja kumppanit, jos näkisivät, kuinka nykynaiset heittävät saamansa upean lahjan tunkiolle kannattamalla kuolemankultteja, joiden maailmassa naisen arvo on täysin mitätön? Näiltä naisilta haluaisin kysyä yhden kysymyksen: Jos heidän kannattamansa ”kehitys” etenee toivomaansa suuntaan, paljonko he luulevat naispuolisen lapsenlapsensa heitä arvostavan, kun jo lapsuudessa tämän keho silvotaan ja tämä naitetaan kuusikymppiselle partasuupapparaiselle. Just asking.

Raa’asti sanottu ehkä, mutta minusta on aivan suunnattoman ihanan virkistävää, että asioista on oikeasti alettu puhua, ja itsestäänselvyyksiä kyseenalaistaa. Uskalletaan sanoa asioita, joita tähän asti on hiljaa mielessä mietitty ja pohdittu. Olenko ainoa, joka näin ajattelee?

Patriotismi nostaa päätään, se sopii suomalaiseen mentaliteettiin loistavasti, ja on ehkä viimeisiä pelastusrenkaita tässä sekopäisen maailman pyörityksessä. Suomessa voi vielä sanoa mielipiteensä joutumatta tapetuksi, pidetään tästä kiinni. 

Eija Heinonen

KategoriaKolumni

2 kommenttiaKommentoi

  • Osku Puukila21.9.2025 klo 13:58

    Kiitos Eija Heinoselle aivan loistavasta kolumnista. Oli joka sana painavaa asiaa, jota meistä jokaisen tulisi pohtia nykymaailman menossa. Onnittelu! tv.Osku

  • Pessinmummo21.9.2025 klo 15:45

    Mitä patriotismi voisi tarkoittaa Kuhmoisissa? Kotiseuturakkautta ja identiteettiä Kuhmoisissa patriotismi ei ehkä ensisijaisesti ole "valtiollista kansallismielisyyttä", vaan ylpeyttä omasta kunnasta ja sen historiasta. Paikallinen luonto, Päijänteen rannat, kauniit vanhat rakennukset ja talkoohenki ovat sitä, mitä "patriotismi Kuhmoisissa" helposti tarkoittaa. Pienten kuntien sitkeyttä Patriotismi voi olla myös halua pitää Kuhmoinen elinvoimaisena, vaikka kunnan koko on pieni ja väestö vähenee. Se on tahtoa puolustaa omaa koulua, terveyskeskusta, palveluita – sitä, ettei päätöksiä tehdä vain Tampereella, vaan myös Kuhmoisissa. Sananvapauden paikallinen ulottuvuus Kolumnin lopun huoli sananvapaudesta resonoi paikallistasolla esimerkiksi siinä, miten kuntapolitiikassa eri mieltä olevat saavat äänensä kuuluviin. Kuhmoisissa patriotismi voisi tarkoittaa rohkeutta puhua ääneen ja arvostaa keskustelua ilman leimautumisen pelkoa. Talkootyö ja yhteisöllisyys Kuhmoisissa on vahva talkooperinne: kyläseurat, urheilukisat, kulttuuritapahtumat. Patriotismi voi olla konkreettista yhteisen hyvän rakentamista. Se on "pieni mutta ylpeä" -henkeä: me huolehdimme omastamme.

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.