Kuhmoinen-Padasjoki -seurakunnan uuteen, määräaikaiseen seurakuntapastorin virkaan on valittu Mäntsälässä asuva Kristian Saarnio. Saarnio aloittaa työnsä kappeliseurakunnassa 13. helmikuuta.
– Odotan innolla, mutta nöyränä työn aloittamista. Vaikka työsuhde on määräaikainen, toivoisin, että minusta tulisi oikea, vakavasti otettava seurakunnan paimen, Saarnio sanoo.
Saarnio työskentelee tällä hetkellä Tuusulan seurakunnassa kappalaisen viransijaisena. Hän on aiemmin toiminut viransijaisena myös Valtimon kirkkoherran ja Savitaipaleen seurakuntapastorin viroissa. Uuteen seurakuntaan hän tutustui huolellisesti jo hakuvaiheessa.
– Kävin ajelemassa Padasjoen ja Kuhmoisten seudulla, ja tutustuin tarkkaan esimerkiksi seurakuntien nettisivuihin ja pöytäkirjoihin.
Hollolan seurakunnan Kuhmoinen-Padasjoki kappeliseurakuntaan perustettavaan määräaikaiseen seurakuntapastorin virkaan haettiin pappia ajalle 1. helmikuuta 2017–31. joulukuuta 2018. Hakijoita oli kaikkiaan 22, joista 4 papiksi vihittyä kutsuttiin haastatteluun.
Kuhmoinen-Padasjoki kappeliseurakuntaan perustettiin määräaikainen seurakuntapastorin virka, sillä seurakuntaan jäi viime vuoden muutosten jälkeen vain kaksi pappia. Tehtävissään jatkoivat Kuhmoisten seurakuntapastori Mira Kivilahti sekä kappalaisen viransijaisena toimiva, viime vuonna kirkkoherran virkaa tehnyt Minna Rikkinen. Padasjoen seurakunnassa olleet määräaikaiset tehtävät lakkautettiin liitoksen yhteydessä.
Uuden määräaikaisen seurakuntapastorin tehtäviin kuuluu seurakunnallinen toiminta ja papin perustyö kaiken ikäisten parissa Kuhmoisten ja Padasjoen alueella. Seurakuntapastori osallistuu myös rippikoulutyöhön.
Anna Karhila
Lue lisää uuden seurakuntapastorin ajatuksista ensi keskiviikkona 1. helmikuuta ilmestyvästä Kuhmoisten Sanomien numerosta.




