Kuhmoisissa voi nyt seikkailla uuden kartan avulla

Karttakokonaisuuteen kuuluu kolme eri osaa; keskustan ja sataman alueet sekä Kuhmoinen kokonaisuudessaan. Tärkeimmät nähtävyydet ja harrastuspaikat ovat esillä riemukkain piirroksin.

Nyt on kartan lukemisesta Kuhmoisissa tehty hauskaa. Uusi seikkailukartta on saatu painosta ulos.
Liikuntatoimi toteutti liikunnanohjaaja Pipsa Suomisen idean seikkailukartasta.

– Idea oli jo pidemmän aikaa kehitteillä. Sen tarkoitus on innostaa perheitä liikkumaan yhdessä, kertoo Suominen.

Hanke sai rahoitusta liikuntaneuvonnan kehittämiseen ja kuntalaisten liikuttamiseen opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

– Vaikka olen itse paikkakuntalainen, ei minunkaan ole tullut käytyä kaikissa paikoissa. Kartta motivoi toivon mukaan vierailemaan uusissa kohteissa, miettii Suominen.

Karttaprojekti sai suunnittelu- ja toteutustiimiin paikkakuntalaisen osaajan, graafikko Tuija Käki-Lahtisen ja Kuhmoisista kotoisin olevan taiteilija Nina Inkiläisen. Inkiläinen asuu nykyään Oulussa, mutta siteet syntymäkuntaan ovat vielä vahvat.

– Saimme paikallistuntemusta kuvitukseen, mikä oli meille hyvä etu. Tästä tuli mielestäni onnistunut kokonaisuus, kehuu Suominen.

Iloisen hauskat piirrokset rakennuksista, eläimistä ja ihmisistä kuvittavat kartan maastoa.

Mitä Saukontassun lapset ajattelivat seikkailukartasta? Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan viikon 39 Kuhmoisten Sanomissa. Voit ostaa näköilehden irtonumeron Lehtiluukusta.

Be the first to comment on "Kuhmoisissa voi nyt seikkailla uuden kartan avulla"

Vastaa