Kulotus karkasi Patavedellä

kipinöitä kulotusalueen rajanaolleen tien yli, ja paikalle kutsuttiin pelas
Tuulenvire vei kipinöitä kulotusalueen rajan yli, ja paikalle oli kutsuttava pelastuslaitoksen sammutuskalustoa.

Lisäys 16.6. klo 19.05: Tuoreessa uutisessa kerrotaan, että kulotuksesta karanneen maastopalon lopullinen paloala oli 11 hehtaaria. Sekä kulotusala että paloalue olivat saman maanomistajan omistuksessa. Lisäksi palomestari selvittää uutisessa sitä, miksi ammattimainen kulotus tehdään yleensä juuri metsäpalovaroituksen aikaan. https://kuhmoistensanomat.fi/karannut-kulotus-poltti-11-hehtaaria/

 

Patavedellä Hinskalan yhteismetsän kulotus karkasi kulotusalueen rajan yli, ja paikalle oli hälytettävä pelastuslaitoksen yksiköitä.

– Kulotuksen rajana oli metsätie. Siihen asti meni hyvin, mutta tuulenvire vei kipinän hakekasaan tien yli, kulotuksen johtaja Jukka Koivumäki Teollisuuden Metsäpalveluista sanoo.

Hälytys palopaikalle tuli kello 16 jälkeen perjantai-iltapäivänä. Kello 17.30 palo vaikutti Koivumäen mukaan olevan kohtuullisesti hallinnassa.

– Tänä kesänä olemme kulottaneet jo Pertunmaalla reilut 11 hehtaaria ja Hartolassa 3 hehtaaria, mutta tämä on ensimmäinen kohde, joka karkasi. Joskus käy niin, Koivumäki sanoo.

Pataveden suunniteltu kulotusala oli noin 6,6 hehtaaria. Palon karattua metsämaata paloi noin puolen hehtaarin verran suunniteltua enemmän.

Paloa sammuttamassa oli kuuden aikaan illalla yhteensä 15 yksikköä kahdessa eri pisteessä.

Anna Karhila

Lisätty klo 18 tieto Teollisuuden Metsäpalveluiden tämän vuoden kohteista ja kulotusalan koosta jaklo 18.24 tieto yksiköiden määrästä.

Be the first to comment on "Kulotus karkasi Patavedellä"

Vastaa