Tevajärventien varressa metsässä on parin päivän vesisateista huolimatta vielä lunta. Vaelluskengät jalkaansa vetänyttä Eila Puolitaivalta se ei haittaa, vaikkakin hänen suosikkimaisemansa – suurten vanhojen kuusien täyttämä sammalmättäinen metsä – jää nyt lumen alle piiloon. Jotain lumen myötä kuitenkin paljastuu: Metsässä on ehkä saman päivän aamuna tallustanut isotassuinen eläin.
Eila Puolitaival on tunnettu paitsi metsäretkistään myös niiltä nappaamista kuvistaan, joita hän julkaisee Kuhmoinen kuvissa -facebook-ryhmässä.
– Ehkä julkaisen liikaakin, mutta eihän niitä ole pakko katsella.
Otetuista kuvista kuitenkin vain murto-osa päätyy julkaisuun. Edellisellä tyhjennyksellä Puolitaipaleen puhelimesta löytyi yli 18 000 kuvaa. Hän kuvaakin mieluummin puhelimella kuin kameralla, jota on kömpelö kantaa.
– Kuvaan mitä milloinkin. Tykkään puista. Ne vanhuudessa ja viisaudessaan puhuttelevat. Mutta kuvan otan silloin, kun siltä tuntuu. Kun kuva sanoo, että ota tästä.
Puolitaival kertoo kuvanneensa aina. Hän on ostanut ensimmäisen kameransa rippilahjaksi saamillaan rahoilla, parikymppisenä käsiin tarttui järjestelmäkamera.
– Silloin oli tärkeää kikkailla. Nyt tämä kuvaaminen on tällaista räpsimistä.
Räpsityt julkaisut keräävät facebookissa kuitenkin kymmeniä tykkäyksiä.
Lue lisää Eila Puolitaipaleen metsäretkistä ja suosikkikohteista viikon 46 Kuhmoisten Sanomista. Lehti on maksutta luettavissa täällä.






