Ajankohtaista | Kunta | Nuoret | Uutiset | Yhdistystoiminta | Yritykset

Kunta auttaa työllistämään paikallisia nuoria

Yrittäjien puheenjohtaja Sari Liehun mukaan kunnan taloudellinen tuki...
Yrittäjien puheenjohtaja Sari Liehun mukaan kunnan taloudellinen tuki on yksi kädenojennus pitäjän pienyrittäjien suuntaan.

TEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ

Yrityksille on tulevaksi kesäksi tarjolla tukea nuoren kesätyöntekijän palkkaamiseen. Tuen suuruus on 250 euroa per työllistettävä nuori.

Kuhmoisten kunnanhallitus päätti viime syksynä varata 2 500 euroa nuorten työllistymiseen käytettävään kesätyöpaikkatukeen. Tuki on tarkoitettu kuhmoislaisten yritysten ja paikallisten 13-25 –vuotiaiden nuorten käyttöön, eikä sitä voi viedä kunnan ulkopuolelle. 

Samainen 250 euron tuki on tarjolla myös 4h-yrittäjille. 

– Elinvoimajaostossa tätä pähkimme. Haluaisimme, että nuori löytäisi helpommin ensimmäisen kesätyöpaikkansa. Lisäksi yrittäjän riski palkata nuori olisi pienempi. Tämä on taas yksi kädenojennus kunnalta yrittäjälle, Kuhmoisten yrittäjät ry:n puheenjohtaja Sari Liehu kertoo. 

Kunnan elinvoima-asiantuntija Sarianna Hanski muistuttaa, että vaikka rahan hakeekin yrittäjä, niin nuoren on hyvä mennä kysymään kesätöitä, kun hän tietää kesätyötukimahdollisuudesta. 

Kesätyöpaikkatuen tarkemmat ehdot löytyvät Kuhmoisten kunnan verkkosivuilta. Tukea saadakseen nuoren on työskenneltävä yrityksessä kaksi viikkoa tai kymmenen työpäivää. Työsuhteen on alettava toukokuun ja elokuun välillä. Palkkauksen tulee olla alan työehtosopimuksen mukainen. 

– Tuki haetaan jälkikäteen ja maksetaan loka-marraskuussa. Ensi vaiheessa jaetaan yksi tuki per yritys, mutta jos rahaa on vielä sen jälkeen, kun ensimmäiset tuet on jaettu, tukea voi saada lisää, Hanski kertoo.

Kesätyöpaikkatukea ei ole Kuhmoisissa ennen jaettu. Liehu ja Hanski muistuttavat, että kyseessä on kokeilu, joka voi tulevina vuosina käyttäjäkokemusten jälkeen muuttaa muotoaan. 

Juttu on julkaistu viikon 16 Kuhmoisten Sanomissa. 12-sivuisesta lehdestä löytyvät muun muassa kunta- ja aluevaaleihin liittyvää luettavaa, kuulumisia koulun moko-päivästä ja tietoa pitäjässä aloittaneesta uudesta autokorjaamosta. Näköislehden irtonumeron voit ostaa Lehtiluukusta.

KategoriatAjankohtaistaKuntaNuoretUutisetYhdistystoimintaYritykset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.