TEKSTI KATJA SIRVIÖ
KUVAT KATJA SIRVIÖ & TUIJA KÄKI-LAHTINEN & IHOR LAKHTIONOV
Maaliskuun viimeisenä lauantaina Kuhmoisten yhtenäiskoulun liikuntasalissa nautittiin liikunnan ja pelikavereiden aiheuttamasta riemusta. Talkoovoimin järjestettyyn lentopalloturnaukseen osallistui kahdeksan miesten ja neljä naisten joukkuetta. Kuhmoislaisten lisäksi joukkueita tuli Jämsästä, Korpilahdelta, Padasjoelta, Muuramesta ja Kangasalta.
– Järjestin turnauspäivän myös viime vuonna, mutta silloin paikalle tuli joukkue vain Jämsästä. Muut joukkueet eivät pääseet osallistumaan, sillä kutsun ja turnauksen välillä ei ollut tarpeeksi aikaa. Tämän vuoden turnauksen järjestelyt aloitin jo joulukuussa 2024, kertoo turnauksen puuhamiehenä toiminut Ihor Lakhtionov.
Kuhmoislaisten joukkueiden kaulaan ripustettiin turnauspäivän päätteeksi hopeamitalit.
Maaliskuun lopussa saatiin päätökseen myös Kuhmoisten puulaakilentopallon sarja. Siitä sekä lisää lauantaisesta turnauksesta voit lukea 9.4. ilmestyvästä 12-sivuisesta Kuhmoisten Sanomista.











Be the first to comment on "Lauantain täydeltä lentopalloriemua"