Jo lähes kymmenen vuoden ajan liukuesteitä kengissään käyttänyt Ari Ampuja kertoo, ettei ole kaatunut kertaakaan sen jälkeen, kun Kuhmoisten kunta alkoi vuonna 2013 jakaa kaikille yli 65-vuotiaille ilmaiseksi liukuesteitä.
– Olen kuluttanut tänä aikana 3-4 kappaletta puhki. Uskon, että kunta on säästänyt paljon rahaa, kun ei tule niin paljon kaatumisia, hän pohtii.
Kotikuntoutuksen fysioterapeutti Piia Arreniuksen mukaan kaatumiset eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen, vaikka lisääntyvätkin usein ihmisten vanhetessa.
– Talvisin tapahtuvat kaatumiset ovat useimmiten liukastumisia. Ennakointi, keliin sopivat jalkineet sekä liukuesteet auttavat merkittävästi pystyssä pysymistä. Myös kävelysauvat tai muuta apuvälineet ovat käteviä liukkaalla kelillä, Arrenius ohjeistaa.
Ketkä liukuesteitä saa ja miksi niitä olisi hyvä käyttää? Viikon 46 Kuhmoisten Sanomat on luettavissa maksutta täällä.






