Myrskytuhot jäivät melko pieniksi – illalla syttyi tulipalo ulkorakennuksessa

Kirkonkylänlahdella aallokko ei noussut kovin korkeaksi, mutta tuuli riepotteli rannan puita. Kuva: Päivi Hotokka

Aila-myrsky oli Kuhmoisissa pahimmillaan torstaina iltapäivällä. Alue todennäköisesti kuitenkin säästyi suurilta tuhoilta.

Iltayhdeksän jälkeen havaittiin pahin myrskypäivän onnettomuus, kun saunan pukuhuone syttyi tuleen Puukkoisten suunnalla. Pukuhuone sijaitsi vakituisesti asutun kiinteistön ulkorakennuksessa, ja talon asukkaat ehtivät tukahduttaa palon alkusammutuksella. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi vain varmistaa palon sammuminen. Pukuhuone ehti kuitenkin vaurioitua remonttikuntoon.

Päivystävä palomestari Eero Moilanen arvioi, että tulipalo sai todennäköisesti alkunsa sähkölaitteista, joita myrskyn aiheuttamat sähkökatkot olivat vaurioittaneet. Muutakaan selvää syttymissyytä ei ollut havaittavissa.

Kuhmoisissa ei ilmoitettu pelastuslaitokselle muita myrskyn aiheuttamia hälytystehtäviä. Yhteensä Jämsän ja Kuhmoisten alueella tehtäviä oli torstaina kymmenkunta.

Kuhmoisissa oli ilman sähköä vajaa 600 taloutta pitkin Päijälää, Kylämää, Pihlajakoskea ja Ruolahtea. Ensimmäiset sähkökatkot alkoivat aamupäivällä ja viimeisimmät kolmen aikaan iltapäivällä. Vielä perjantaiaamuna sähköttömiä talouksia oli noin 360.

Sähköverkkoyhtiö Elenia aloitti vioittuneiden sähkölinjojen korjauksen torstai-iltana ja jatkoi työtä läpi yön. Perjantaina Elenian alueella tehdään helikopterilla tarkastuslentoja.

Tuulennopeus oli torstaina korkeimmillaan Päijänteellä Judinsalon mittauspisteessä puuskassa yli 24 metriä sekunnissa ja iltapäivällä keskimäärin 16-18 metriä sekunnissa. Jämsän Hallissa mitattiin puuskissa enintään noin 18 metriä sekunnissa.

Päivi Hotokka

Muokattu 18.9. klo 10.05: Juttua päivitetty torstai-illan ja perjantaiaamun tiedoilla myrskyn vaikutuksista.

Be the first to comment on "Myrskytuhot jäivät melko pieniksi – illalla syttyi tulipalo ulkorakennuksessa"

Vastaa