Yhtenäiskoulun naisten pukuhuoneessa on ruuhkaa. Parisenkymmentä naista odottaa Kuhmoisten Naisvoimistelijoiden sykejumpan alkamista.
– Maanantain jumppa on vakiintunut käytäntö. Sitä on turha yrittää muuttaa, Naisvoimistelijoiden puheenjohtaja Henni Järvinen sanoo.
– Muiden jumppien paikkoja on kyllä voitu vaihtaa, mutta tämä on pyhä, Jaana Salminen jatkaa.
Salminen toimi Naisvoimistelijoiden puheenjohtajana 15 vuotta. Sekä hän että Järvinen myös ohjaavat jumppia.

Tällä kertaa maanantaijumpan ohjaa Arja Lehtinen. Hänkin on ollut Naisvoimistelijoiden aktiivijäsen jo vuosia. Liikkeelle lähdetään sykettä kohottavalla alkuverryttelyllä. Normaalisti omissa oloissaan luonnonhelmassa hikoileva toimittaja parkkeeraa taktisesti takariviin, lähelle pukuhuoneen ovea. Olen se tyypillinen ”ei lainkaan ryhmäliikuntaihminen”.
Aktiivisia ohjaajia Naisvoimistelijoilla on tällä hetkellä kuusi.
– Nyt on hyvä tilanne heidän suhteen. Tokikaan uusia ohjaajia ei juuri tule, vaan me vanhat kehäraakit täällä pyörimme vuodesta toiseen. Tanssiohjaajat Merja Tanninen ja Saija Luuppala ovat uusimmat ohjaajat, Salminen kertoo.
Tällä kaudella yksi ohjaaja vetää kolme jumppakertaa peräkkäin. Joinakin vuosina koko talven maanantaijumpat ovat olleet yhden ohjaajan vastuulla. Järvisen ja Salmisen mukaan itse tunnin mittaisen jumpan vetäminen ei ole raskasta, mutta sen suunnittelu vie aikaa. Etenkin, kun ideoita ei tarvitse etsiä vihkoista vaan internetissä on materiaalia tarjolla liikaakin.
Millainen liikuttaja naisvoimistelijat on ja mikä on ryhmäliikunnan salaisuus? Lue koko artikkeli viikon 6 Kuhmoisten Sanomista. Voit ostaa näköislehden irtonumeron täältä.






