Saavuimme yhden maissa Marttisen nuorisokeskukseen ja pääsimme heti syömään. Paikalla oli vasta toinen porukka Suomesta, Juupajoelta. Hetken päästä myös espanjalaiset, slovenialaiset, kroatialaiset ja irlantilaiset liittyivät seuraamme. Piirsimme toisemme, samalla tutustuimme ja saimme salaiset ystävät.
Ensimmäinen päivä meni tutustuessa suomalaisiin.
Maanantaiaamu alkoi suomalaisten ohjaamilla lämmittelyleikeillä. Sen jälkeen pääsimme tutustumaan Irlannin kulttuuriin. Opimme irlantilaisia tansseja ja gaelin kieltä. Iltapäivällä tutustuimme uuteen kroatialaisten vetämään ryhmälautapeliin nimeltä NFE Box. Ilta kului porukalla hengaillessa ja tutustellessa paremmin.
Tiistaiaamuna kroatialaiset vetivät lämmittelyleikkejä, joiden jälkeen jakauduimme kolmeen porukkaan, joista yksi lähti siltakeinuun, yksi jousiampumaan ja yksi kiipeilypuistoon. Meidän porukka aloitti jousiammunnasta, joka oli hauskaa. Ruuan jälkeen vaihdoimme siltakeinuun. Siltakeinussa sai hypätä valjaisiin kiinnitettynä 12 metriä korkealta sillalta ja keinua sillan alla. Hyppy tuntui aluksi jännittävältä, mutta hypyn jälkeen oli voittajafiilis.
Illalla jokainen maaryhmä valmisteli ja esitteli oman maansa ruokia. Kaikki saivat maistella toistensa tarjoomuksia. Lopuksi päästiin saunaan, ja uimaan ja porealtaaseen.
Keskiviikkona slovenialaiset vetivät aamun lämmittelyleikin ja sen jälkeen pääsimme tutustumaan Espanjan kulttuurin. Opimme uuden pelin ja pääsimme esittelemään kunkin maan taitoja talentissa. Suomalaiset vetivät omassa osuudessaan letkajenkkaa. Iltapäivällä pelattiin ProActive EcoLand -pelin protoversiota, jossa meidän piti ratkoa ilmastoon liittyviä ongelmia. Illalla pelasimme lentopalloa ja istuimme nuotion äärellä isolla porukalla.
Torstaiaamu alkoi irlantilaisten kivi-paperi-sakset -ryhmäleikillä. Seuraavaksi oli slovenialaisten vuoro tutustuttaa meitä maansa kulttuuriin tietovisan ja erilaisten pelien merkeissä. Ohjelman lopuksi slovenialaiset haastoivat muut lentopallopeliin ja otimme haasteen vastaan. Lentopallopeli oli hauska ja rento.
Koko viikon ajan täytimme Youth Passia, jonka jokainen sai loppuseremoniassa itselleen. Kirjasimme myös ajatuksiamme ja mietteitämme ylös päivittäin erilaisten kysymysten avulla. Loppuseremoniassa Kroatia ja Suomi saivat esitellä omaa maataan Kahoot-tietovisan avulla. Myös salaiset ystävät paljastettiin. Illalla vietettiin aikaa yhdessä nuotiolla vaahtokarkkeja paistaen.
Viimeinen aamu alkoi espanjalaisten lämmittelyleikillä, jossa päästiin venymään kunnolla. Sen jälkeen arvioimme viikkoamme ja sen antia The House of Reflection -työkalun avulla. Sitten olikin aika siivouksen ja pakkauksen. Ruuan jälkeen hyppäsimme yhteiseen bussiin, joka vei meidät Pirkkalaan, jossa hyvästelimme ulkomaiset ystävämme ja jatkoimme matkaa omalla kyydillä Kuhmoisiin.
Viikko meni nopeasti ja saimme tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Vaikka kotiin oli mukava tulla, lähtisimme mielellään vaikka heti uudestaankin tällaiselle reissulle.
Emilia, Eino ja Satu






