Koulujen syyslukukausi alkaa Kuhmoisissakin tällä viikolla. Jo keväällä uutisoitiin, kuinka uusia lukiolaisia aloittaa parikymmentä. Ensimmäisen luokan oppilaita aloittaa 16 ja esikoululaisiakin viisi.
Koulutien aloittaminen on askel tuntemattomaan ja isompien lasten pariin. Varhaiskasvatus vanhempien apuna on tehnyt parhaansa ja valmistellut lapsia koulumaailman pelisääntöihin – jonottamaan nätisti, odottamaan omaa puheenvuoroaan ja puhumaan kohteliaasti kavereille. Silti edessä oleva voi jännittää, ja syystäkin. Onhan yhtenäiskoulu konkreettisesti päiväkotia isompi, väkeä on enemmän ja vaatimustaso kasvava.
Suomessa on ollut oppivelvollisuus vuodesta 1921 alkaen, jolloin säädettiin oppivelvollisuuslaki. Koulupakkoa Suomessa puolestaan ei ole, ja kotiopetuksessa olevien lasten määrä onkin viime vuosina ollut hienoisessa nousussa. Joskin heidän määränsä on yhä hyvin marginaalinen.
Kiitos oppivelvollisuuslain kaikilla suomalaisilla lapsilla on teoriassa mahdollisuus saavuttaa elämässä samat asiat. Jokainen tietää, että käytännössä tilanne on toinen. Lähtökohdat elämään muodostuvat muistakin tekijöistä kuin käteen jaetusta aapisesta. Jokainen oppii kuitenkin lukemaan ja laskemaan, kirjoittamaan nimensä ja saa pohjatiedot tulevaisuuden opintoja varten. Toisin kuin Lapin ja Raja-Karjalan kunnissa sata vuotta sitten, sillä siellä etäisimmät kylät saatiin kansakoulujärjestelmään vasta 1950-luvulla.
Kuhmoisissa kouluun liittyvät asiat on hoidettu pääosin hyvin. Opiskeluympäristö on miellyttävä ja opettajat sitoutuneet työhönsä. Yksin kouluun panostaminen ei välttämättä tuo kunnalle uusia asukkaita, mutta se takaa sen, että täällä kasvaneet nuoret saavat hyvät lähtökohdat elämään. Ei ole merkityksetön asia sekään.
Jos vanhempien on mahdollista valita, missä lapsi koulunsa käy, niin pieni, turvallinen ja viihtyisä vaihtoehto saattaa olla mieluisin. Ei puitteiden kunnossa pitämisestä ainakaan haittaa ole, ne saattavat osaltaan taata koulun jatkuvuuden.
Katja Sirviö
