TÄSSÄ LEHDESSÄ kerrotaan Heikki Niemeläisen tekemästä tutkimustyöstä, joka osoittaa vääräksi tähän asti kerrotun version Harmoisten sairaalan tapahtumista 10. päivä maaliskuuta 1918. Yli sata vuotta sitten tapahtuneesta välikohtauksesta on löytynyt uutta tietoa paitsi arkistoista myös yksityisten ihmisten hallusta.
Sata vuotta on pitkä aika, ja toisaalta taas hirveän lyhyt. Keskuudessamme ei ole enää vuosikymmeniin kulkenut ketään, joka voisi kertoa sisällissodan tapahtumien kulusta itse näkemänsä version. Toisaalta, meidän vanhempamme ovat omilta isovanhemmiltaan voineet kuulla, mitä valtakunnassa itsenäistymisen jälkeen tapahtui. Tai olisivat voineet kuulla, jos joku olisi suostunut puhumaan.
Kirjottaessani artikkelia maaliskuun 1918 tapahtumista kävin asiasta pitkän keskustelun kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahden kanssa. Hän kertoi, kuinka sisällissodan kokenut mies ei halunnut kertoa kokemuksiaan hänen ääninauhurilleen. Mies oli piilotellut päiviä perunakuopassa, ei siis millään lailla osallistunut veritekoihin.
Unnaslahti, joka on koko ikänsä ollut kiinnostunut historiasta, sanoi, että vasta nyt Suomi olisi valmis kohtaamaan verisen historiansa. Henkilökohtaisista traumoista on kulunut jo riittävän kauan. Mutta monikaan ei halua. Ei pidä asiaa tärkeänä, tai ei hahmota kokonaisuutta.
Yli sadan vuoden takaisiin tapahtumiin tulisi kuitenkin perehtyä, vaikka vain oppiakseen jotain. Itselleni tuli uutena tietona se, että harva suomalaisista sotaa ja sotaan halusi. Sinne ajauduttiin olosuhteiden pakosta, yhtenä pakottavana syynä oli sotilaille maksetut korvaukset. Leipä piti saada pöytään tuonakin aikana. Osa vain totteli määräystä liittyä sotajoukkoihin. Unnaslahden mukaan pelkkä aate ei useinkaan ajanut tarttumaan aseeseen – toisin kuin Täällä pohjantähden alla -trilogia helposti antaa ymmärtää.
Sen verran pitkä aika sata vuotta on, että jos meillä ei olisi Unnaslahden ja Niemeläisen kaltaisia uteliaita, niin Suomen itsenäiseen historiaan olisi vaarassa syntyä hetkellinen tietotyhjiö, tai vähintäänkin virheellisiä tulkintoja. Virheelliset tulkinnat esimerkiksi yksittäisistä ihmisistä jäävät elämään heidän jälkeensäkin. Esimerkiksi sotasyylliseksi kirjatun Artturi Paimelan maine puhdistui vuosikymmeniä tämän kuoleman jälkeen. Vastaavia tapauksia lienee muitakin: Silloin jälkipolvet ovat turhaan kantaneet syyllisyyttä isiensä harteille sysätyistä veriteoista.
Tärkein oppi tänä päivänä olisi kuitenkin se, mitä pahimmillaan voi tapahtua, jos vastapuolta ei kuunnella eikä eri mieltä olevia edes yritetä ymmärtää. Polarisaatiota ei ole mitään syytä syventää entisestään, ei paikallisella tai valtakunnallisella tasolla. Toistaiseksi suomalaiset ovat tyytyneet sivaltamaan sanansäilällä, mutta väsyneelle, turhautuneelle ja vääryyttä kokeneelle sana voi pian käydä liian tylpäksi aseeksi.
Lähestyvä joulu on ystävällisyyden, lämmön ja huomioon ottamisen aikaa. Sen ympärille jää kuitenkin 51 muutakin viikkoa, jolloin omaa katsettaan voisi avartaa. Paitsi takavuosien tapahtumiin myös laajasti ympärilleen. Itselle se on vähän työlästä, mutta varmasti vaivan arvoista.
Kuhmoisten Sanomien väki toivottaa kaikille ymmärtäväistä ja opettavaista joulun aikaa.
Katja Sirviö
