Tyhjilleen jääneistä työpaja Tekevän tiloista löytyi suhteellisen simppelisti väistötilat yhtenäiskoulussa opetettaville taideaineille. Kuntotielle on koululta muutaman minuutin kävelymatka, mutta sellaisen lisääminen koulupäiviin kerran, pari, viikossa liene vain suotavaa, ei niinkään vahingollista. Länkipohjantie on ylitettävä kerran, joten matka ei ole edes vaarallinen.
Käsitöiden opettajilla ei kuulunut olevan pahaa sanottavaa väistötiloista. Tekninen työ, eli kovien materiaalien käsityö, joudutaan toteuttamaan yhtenäiskoulun C-rakennusta pienemmissä neliömäärissä, eikä vielä ole varmaa, miten elektroniikkatyöt saadaan toteutettua. Opettaja Jari Räsänen vakuutti kuitenkin, että jotenkin ne saadaan – elektroniikkatyöt kun ovat opetussuunnitelmassa siinä missä kertotaulukin. Pehmeiden materiaalien käsitöiden sekä kuvataiteiden käytössä olevat tilat ovat väistötilojen myötä puolestaan melkeinpä parantuneet.
Kukaan ei vielä tiedä, kuinka kauan väistötiloja on hyödynnettävä. Yhtenäiskoulun C-rakennus ei ole käyttökelpoinen ja jotain on keksittävä – jossain vaiheessa. Kiirehtiminen kuitenkaan tuskin kannattaa. Mahdollinen päätös miljoonien investoimisesta täysin uuteen koulurakennukseen on tehtävä tarkoin harkiten, sillä kunnan tulevaisuuden taloudellista tilannetta on vaikea ennakoida valtionosuusjärjestelmän muuttuessa. Helpompi on ennakoida uusia tiloja käyttävien oppilaiden määrää, se on laskussa.
C-rakennuksen ohella on sitä paitsi tarkasteltava myös B-rakennuksen nykyistä tulevaisuutta.
Uusi yhtenäiskoulun A-rakennus sekä päiväkoti ovat näyttäviä ja moderneja, mutta tarvitseeko kaiken olla? Tekevän tilojen käyttäjät, myös oppilaat, vaikuttavat olevan tyytyväisiä siihen, mitä heillä nyt on. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluvat tyytyminen, sen oppiminen, että kaikki saatava ei ole uuden uutta, sekä operoiminen käytössä olevilla resursseilla (niin kauan kuin se on turvallista).
Koulumaailmalla on oppilaille tärkeämpääkin tarjottavaa, kuin kaikkein hienoimmat opiskelupuitteet.
