Pääkirjoitus | Tilaajille

Pääkirjoitus: Tukkilaistupa avaa oven menneisyyteen

Kirjoittaja on Kuhmoisten Sanomien kesätoimittaja.
Kirjoittaja on Kuhmoisten Sanomien kesätoimittaja.

PÄIJÄLÄSSÄ JUHLITTIIN viime sunnuntaina tärkeää kulttuuritekoa, kun Tukkilaistupa avasi ovensa yleisölle ensimmäistä kertaa. Tupaan pystytetty uitto- ja metsätöiden historiaan keskittyvä näyttely tuo näkyväksi työn ja elämäntavan, joka vaikutti huomattavasti Suomen kehitykseen viime vuosisadalla.

Nuoremmille nykysukupolville uitto ja tukkijätkät ovat tuttuja lähinnä valokuvista ja kertomuksista. Vielä 1900-luvulla uitot olivat kuitenkin keskeinen osa metsätalouden ketjua. Metsätöissä – savotoilla, sahoilla ja uitoissa työskenteli tuhansia suomalaisia, ja puutavaran vienti muodosti yhden maamme talouden tärkeimmistä tukijaloista. Metsäsektori toi Suomeen vaurautta, jonka varaan rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa, infrastruktuuria ja teollisuutta.

Päijälässäkin metsät ja uitot olivat osa paikallista elämää. Viimeiset tukit uitettiin kylän vesireiteillä vuonna 1964. Metsätyöt tarjosivat toimeentuloa monille perheille, ja työn rytmi näkyi kylän arjessa ja vuodenkierron tapahtumissa.

Uuden Tukkilaistuvan näyttelyn merkitys ulottuu paljon yksittäisiä esineitä, paikkakuntia tai valokuvia pidemmälle. Se tallentaa muistoja ajalta, jolloin metsien hyödyntäminen perustui pitkälti ihmisten osaamiseen, fyysiseen voimaan ja yhteistyöhön.

Näyttelyssä kävijä voi tutustua työvälineisiin ja -menetelmiin sekä tarinoihin ihmisistä, joiden käsissä puu kulki metsästä vesireittejä pitkin teollisuuden käyttöön. Tukkilaistupa tarjoaa arvokasta tietoa koululaisille, matkailijoille ja perinnehistoriasta kiinnostuneille.

Toivottavasti näyttelytila tuo Päijälän kylään myös uuden vetovoimatekijän, joka täydentää alueen muuta tarjontaa ja vahvistaa paikallisidentiteettiä. Samalla tupa muistuttaa siitä, että Suomen nousu vauraaksi metsäteollisuusmaaksi ei syntynyt itsestään, vaan sen taustalla olivat sukupolvet metsureita, uittomiehiä ja muita metsän ammattilaisia.

Tukkilaistupa on kunnianosoitus näille ihmisille, joiden työ rakensi hyvinvointia niin Päijälässä kuin koko Suomessa – ja samalla arvokas muistutus menneisyydestä tuleville sukupolville. Lisäksi se vaalii historiaa ja siirtää perinnetietoa eteenpäin.

Kuhmoisten Sanomat kertoo sunnuntaina vietetyistä Tukkilaistuvan avajaisista juhannusviikolla ilmestyvässä lehdessä.

Sanna Kantola

KategoriatPääkirjoitusTilaajille

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.