Pertti Terho esillä sivistystoimenjohtajaksi

Va. sivistystoimenjohtaja Pertti Terho. Kuva: Päivi Hotokka

Kunnanhallituksen puheenjohtajan Kari Paajasen esityksen mukaan paras vaihtoehto Kuhmoisten uudeksi sivistystoimenjohtajaksi olisi FM Pertti Terho, joka parhaillaan hoitaa virkaa väliaikaisesti.

Kunnanhallitus käsittelee asiaa maanantaina, ja tänään torstaina julkistetussa esityksessä todetaan, että Terho on haastattelujen, koulutuksen, työkokemuksen ja ominaisuuksiensa perusteella sopivin virkaan. Valinnan tekee myöhemmin kunnanvaltuusto, joka saanee vapaat kädet valita kaikkien pätevyysvaatimukset täyttävien hakijoiden joukosta.

Toisena vahvana ehdokkaana virkaan on ollut KM Leila Qvist-Pettersson. Hän on ollut yhdessä Terhon kanssa sekä kunnanvaltuuston että erikseen kunnanhallituksen haastateltavana.

Yhteensä hakijoita virkaan oli 13, joista yksi peruutti hakemuksensa valintaprosessin kuluessa. Sivistystoimenjohtajan virka tuli avoimeksi, kun Mikko Latvala siirtyi Petäjäveden kunnanjohtajaksi.

Kuhmoisten Sanomat

Be the first to comment on "Pertti Terho esillä sivistystoimenjohtajaksi"

Vastaa