Uutiset

Pirha pohtii vielä, luopuuko lääkkeistä

Kuhmoisten kaltaisilla reuna-alueilla olisi elintärkeää, että ensivasteella on käytettävissään tarvittavat lääkkeet. Ambulanssityhjiö voi pahimmillaan kestää useamman tunnin. 

TEKSTI KATJA SIRVIÖ

KUVA KUHMOISTEN SANOMAT

Pirkanmaan hyvinvointialue lykkäsi kahdella viikolla päätöstä siitä, luovutaanko ensivasteen lääkkeistä. Pirhan päättäjät kuulivat hyvinvointialueen ensivastetoiminnassa mukana olevia tahoja Tampereella tammikuun viimeisenä päivänä. Tilaisuuteen osallistui myös Kuhmoisten VPK:n toiminnanjohtaja Juha Karppinen.

– Kaksi viikkoa annettiin jatkoaikaa, ja tuona aikana sopimuspalokunnat voivat lähettää kirjallisia lausuntoja Pirhaan. Meillä myös kunta halusi lähteä tähän mukaan, Karppinen kertoi.

Kuhmoisten kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessa antaa Pirhalle yhdessä VPK:n kanssa laaditun lausunnon. Lausunnossa vedottiin muun muassa siihen, että Kuhmoisissa ensivasteyksikkö odottaa ensihoitoyksikköä kohteessa jopa kymmeniä minuutteja.

– Lääkkeistä luopuminen onkin reunakuntien ongelma. Siellä viiveet ja matkat ovat pitkiä. Jos ambulanssi on juuri lähtenyt Tampereelle, meillä on kolmen tunnin ambulanssityhjiö, Karppinen sanoi.

Ensivasteyksikössä on ollut tähän asti käytössä Epipen-lääkekynä, hengitettävä kipulääke ja lääkinnällinen happi. Karppinen myöntää, että osa lääkkeistä ”vanhenee kassiin” lyhyen säilyvyysaikansa vuoksi.

Lääkkeiden säilyvyysongelmiinkin olisi tarjolla ratkaisu. Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan viikon 6 Kuhmoisten Sanomissa. Näköislehden irtonumeron voit ostaa Lehtiluukusta.

KategoriaUutiset

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.