Uutiset

Pirhan uusi tilannekeskus koordinoi hätäkeskukseen tulleet kiireettömät yhteydenotot

TEKSTI & KUVA KUHMOISTEN SANOMAT

Pirkanmaan hyvinvointialueella käynnistyi kesäkuussa sosiaali- ja terveydenhuollon tilannekeskuksen toiminta. Sote-tilannekeskus tarjoaa uudenlaista palvelua yhteensovittamalla sote-palveluiden toimintaa.

Pirhan tiedotteen mukaan kyseinen toimintamalli on Suomessa yleistynyt ja käytössä lukuisilla hyvinvointialueilla.

Tilannekeskukseen muun muassa ohjautuu hätäkeskuksesta ensihoitopalvelun kiireettömiä tehtäviä. Niin sanottuja D-tason ensihoitotehtäviä ohjataan hätäkeskuksesta sote-tilannekeskukseen, josta koordinaattori soittaa asikkaalle ja arvioi hoidon tarpeen sekä parhaan ratkaisun tilanteeseen.

– Kun hätäkeskuspäivystäjä on riskinarvion perusteella välittänyt tehtävän kiireettömänä ensihoitopalveluihin, on vielä järkevää arvioida, millä tavalla terveydenhuollosta voidaan parhaiten auttaa soittajaa. Ei siis tarvitse säikähtää, jos hätäkeskukseen soittamisen jälkeen saa puhelun meiltä, sote-tilannekeskuksen projektipäällikkö Karita Jäppinen kertoo.

Tarkoituksena on löytää tilanteeseen paras kokonaisratkaisu, ja se voi olla joku muukin kuin ambulanssi. Henkilö voidaan ohjata esimerkiksi hakeutumaan omatoimisesti päivystykseen, hänelle voidaan varata aika tiettyyn palveluun, järjestää kuljetus terveydenhuoltoon tai lähettää vaikka mobiilihoitaja käymään kotona.

– Toki myös ensihoitoyksikkö menee potilaan luo aina, kun se on paras ratkaisu tilanteeseen. Silloinkin on hyvä, että tilanteesta on jo kattava etäarvio ja kirjaukset tehtynä, Jäppinen kertoo.

Uuden tilannekeskuksen myötä sote-toimijoiden yhteistyö tehostuu. Jäppisen mukaan tilannekeskus tarjoaa sote-ammattilaisille tukea, jotta asiakas saisi oikean avun oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

– Tarkoitus on vähentää tarpeettomia käyntejä päivystyksessä ja kiirevastaanotolla sekä karsia potilaskuljetuksia. Samalla varmistetaan, että sote-toimijoiden resurssit käytetään tehokkaasti ja vaikuttavasti, asiakaskokemusta unohtamatta.

Pirkanmaalla sote-tilannekeskuksen toimintaan kuuluvat myös ensihoidon johto- ja tilannekeskus, kotisairaalakoordinaattori sekä kiireettömien potilaskuljetusten ajojärjestely.

– Ensimmäisen toimintaviikon aikana hoidimme jo yli 500 tehtävää, joissa järjestimme esimerkiksi aikoja kiirevastaanotolle, kotiin nostoapua, kotihoidon lisäkäyntejä, tilapäistä kotisairaanhoitoa ja mobiilihoitajan sekä myös ensihoidon käyntejä, Jäppinen kertoo.

Jäppisen mukaan tilannekeskuksessa seurataan tiiviisti sinne tulevien yhteydenottojen määriä ja sisältöä sekä sitä, millaisia vaikutuksia toiminnalla on esimerkiksi päivystyksen käyntimääriin, potilaskuljetuksiin ja ensihoidon tehtäviin.

KategoriaUutiset

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.