TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
Kurkkuun isketty puukko ja auki viilletty vatsa. Se on hurjin väkivallanteko, jonka Merja Lättilän dekkareista löytää. Hän välttää kirjoissaan väkivallalla mässäilyä. Niinpä kirjoissa tapahtuvat kuolemat ovat niin sanotusti sisäsiistejä: tyynyllä tukehduttamisia, häkäkuolemia tai ammeeseen hukkumisia.
– En osaa kirjoittaa väkivallasta. Enkä aseista tai huumeista, en tunne niitä riittävästi.
Lättilän kuudes dekkari Mustaa jäätä on loppusuoralla ja ilmestyy tänä keväänä. Tutut poliisit Ritva Arvetvuo ja Jussi Koli liikkuvat tällä kertaa taideväärennösten parissa.
– Viime syksy oli erikoinen. Sain aloitettua kirjoittamisen vasta juuri ennen joulua. Kuukausi sitten olimme muutaman viikon Portugalissa, ja kirjoittaminen jäi kesken. Toisaalta huomasin, että oli hyvä antaa teksti välillä olla ja malttaa sen kanssa.
Lättilä on koko työuransa ajan kirjoittanut asiatekstejä, eikä kuvitellut, että voisi joskus kirjoittaa jotain pidempää ja kuvailevampaa. Hänen ensimmäinen julkaisunsa on vuonna 2014 ilmestynyt matkakirja Eikö Suomi olekaan saari. Erilaiset muistelmat.
– Olen aina kirjoittanut matkapäiväkirjoja. Kun jäin eläkkeelle, päätin laittaa päiväkirjat järjestykseen. Aluksi en ajatellut kirjoittavani kirjaa, keräsin vain yhteen tietoja ja kokemuksia siitä, mitä olen matkoilla nähnyt, Lättilä kertoo.
Sen jälkeen Lättilä kirjoitti perheen ja ystävien iloksi kirjan äidistään.
Ajatus dekkarista lähti liikkeelle metsästykseen liittyvästä tosielämän tapahtumasta.
– Sanoin miehelleni Ristolle, että siitä tulisi hyvä dekkari. Hänen mielestään ajatus ei toiminut lainkaan. Lähdin sitten miettimään muita asioita, mutta metsästys jäi aihepiiriksi ensimmäiseen dekkariin.
Pienelle kuvitellulle paikkakunnalle sijoittuva Isäntyttö ilmestyi vuonna 2021.
Lättilä kirjoittaa syksyisin, kun metsästyskausi alkaa ja vapaa-ajanasunnolla Kuhmoisissa on hiljaista. Kotona Helsingissä hän ei kirjoita lainkaan.
Aiheet Lättilä saa lehtiä lukiessa. Niissä riittää mustasukkaisuutta, koulukiusaamista ja humalassa tehtyjä väkivallan tekoja. Kirjan henkilöt Lättilä luo tyhjään kirjaan, johon hän liimaa kuvia lehdistä leikatuista ihmisistä ja luo heille persoonallisuudet.
Ensimmäistä lukuun ottamatta Lättilän dekkarit sijoittuvat Lahteen, kirjailijan pitkäaikaiseen kotikaupunkiin. Lisäksi kirjoista voi löytää mainintoja ja piirteitä niiden kirjoittajasta – Lättilän omista matkoista, musiikkimausta ja suosikkiresepteistä.
Ensimmäistä dekkaria kirjoittaessaan Lättilä ei ollut lukenut kuin jonkin verran ruotsalaisia dekkareita. Sittemmin kotimaiset dekkarit ovat tulleet tutuiksi, mutta Lättilä sanoo olevansa pettynyt niihin.
– Minusta niiden juonet eivät ole realistisia. Sellaista ei vain voi tapahtua. Tämä johtuu tietysti minun mielikuvitukseni puutteesta, mutta joku tolkku pitäisi juonissa olla, Lättilä pohtii.
Viime vuosien hittidekkaristin Satu Rämön kuvailevasta tyylistä Lättilä tykkää. Miesten kirjoittamat dekkarit hän jättää hyllyyn, sillä heidän kirjoittamansa kirjat ovat liian väkivaltaisia.
Lättilä on julkaissut kaikki kirjansa omakustanteena.
– Tarjosin kahta ensimmäistä kirjaa kustantamoille, mutta niistä tuli ystävällisiä vastauksia, että ei mahdu heidän kustannusohjelmaansa. Aloin tehdä sitten omakustanteita, tämähän on harrastus.
Omakustanteita tarjoavia palveluita on nykyisin paljon. Lättilä on tyytyväinen saksalaiseen BoD:iin, jolta saa tarvittaessa apua kaikkeen kirjan julkaisemiseen liittyvään kuten oikolukuun, taittoon, kansien suunnitteluun, markkinointiin.
– Itselleni saan tilata kirjoja sen verran kuin haluan. Ei tarvitse ottaa sitä riskiä, että käsiin jää sata myymätöntä kirjaa, Lättilä kertoo.
BoD:in kautta Lättilä on saanut yhden kirjansa myös äänikirjaksi.
