Postilakko jatkuu, lehtiä yhä jaossa toimituksessa

Marita Misukka-Kyyrö ja Ribak hakivat viime viikolla lehden Kuhmoisten Sanomien toimituksesta Tuija Käki-Lahtiselta. Kuva: Päivi Hotokka

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ei hyväksynyt Postin työkiistassa viime yönä jätettyä sovintoesitystä. Postin lakko siis jatkuu, kunnes sopimukseen päästään.

PAU on ilmoittanut, että lakkoa jatketaan 8. joulukuuta asti, mikäli työehdoista ei päästä ennen sitä sopuun työnantajaliitto Paltan kanssa.

Kuhmoisissakin lakko on pysäyttänyt kirjeiden ja päiväpostin jakelun lähes kokonaan. Lakon ulkopuolelle on rajattu terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä välttämättömiä lähetyksiä.

Kuhmoisten jakelusta kerrotaan, että koko kunnan alueella jaetaan päivittäin sairaalakirjeitä ja laboratoriolähetyksiä, hoitotarvikkeita sekä VAK- eli vaarallisia aineita sisältäviä lähetyksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi akkuja ja kemikaaleja sisältävät paketit.

Lakon ulkopuolisia lähetyksiä on jakamassa maanantaista perjantaihin Kuhmoisissa kaksi postin työntekijää.

Myös taajaman kirjepostilaatikot tyhjennetään ja niihin jätetyt kirjeet lähtevät tällä hetkellä Kuhmoisista eteenpäin, samoin Postin palvelupisteelle R-kioskille jätetyt kirje- ja pakettilähetykset. Posti noutaa myös haja-asutusalueelta lähteviä lähetyksiä pyydettäessä.

Koska lakko jatkuu, on kaikenlaisten postilähetysten kulku vaikeutumassa tukilakkojen vaikutuksesta.  Esimerkiksi Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT on jo lopettanut postin lähetysten käsittelyn.

Palvelualojen ammattiliitto PAM puolestaan on lakkauttamassa pakettien ja kirjeiden käsittelyn asiamiesposteissa ensi maanantaista alkaen.

 

Matkahuollossa tuplasti paketteja

Matkahuollon kautta kulkevien pakettien määrä on kasvanut Kuhmoisissakin postin lakon seurauksena.

– Pakettimäärä on suunnilleen tuplaantunut ja uusia pakettiasiakkaitakin on tullut, kertoo Matkahuolto-asiamies Kari Paajanen Kuhmoisten Nesteeltä.

Paajasen mukaan lisääntynyt pakettimäärä ei tuota heille ongelmia, hankaluuksia sen sijaan aiheuttaa rahtia kuljettavien linja-autovuorojen vähäisyys.

– Toistaiseksi autoissa ollut tilaa lisääntyneelle pakettimäärälle, mutta sekin raja voi tulla vastaan, arvioi Paajanen.

Kuhmoisten kunnassa lakko ei ole ainakaan toistaiseksi aiheuttanut poikkeusjärjestelyjä.

– Suurin osa laskuista menee jo tällä hetkellä sähköisinä, kertoo hallintosihteeri Riitta Väisänen.

 

Lehti jaossa konttorissa ja verkossa

Kuhmoisten Sanomat painetaan ja postitetaan tälläkin viikolla normaaliaikataulun mukaan. Lehtien jakelu postin kautta voi kuitenkin pahimmillaan kestää viikkoja.

Viime viikon tapaan Kuhmoisten Sanomat noutaa osan painoksesta toimitukseensa, josta tilaajat voivat noutaa lehden huomisesta keskiviikosta kello 9.30 alkaen.

Konttorin aukioloaikaa on lakon vuoksi pidennetty siten, että ovet ovat avoinna keskiviikkona kello 17 asti ja torstaina kello 9.30–15. Perjantaina asiakaspalvelu on auki normaaliin tapaan kello 9.30–13.

Lehden noutajille on tarjolla glögiä, ja samalla voi jättää juttuvinkin tai palautteen toimituksen vinkkilaatikkoon.

Lisäksi lakon aikana julkaistavat Kuhmoisten Sanomien numerot ovat keskiviikkoaamusta lukien maksutta luettavissa lehden verkkosivuilla www.kuhmoistensanomat.fi.

Sari Heliövaara

Linkki viime viikolla 13. marraskuuta ilmestyneeseen lehteen:

https://issuu.com/kuhmoistensanomat/docs/46_kuh_13_11_2019

MUOKATTU 19.11. klo 12.30: AKT lopetti postin lähetysten käsittelyn jo tällä viikolla.

Be the first to comment on "Postilakko jatkuu, lehtiä yhä jaossa toimituksessa"

Vastaa