Uutiset

Puukkopajan murrosta epäilty vangittiin, osa saaliista poliisin hallussa

Heimo Roselli ja ikkuna, jonka kautta puukkopajalle murtauduttiin
Heimo Roselli ja ikkuna, jonka kautta puukkopajalle murtauduttiin joulukuussa.

Poliisin viime viikolla kiinniottama tamperelaismies vangittiin sunnuntaina todennäköisin syin epäiltynä kahdesta Rosellin puukkopajalle tehdystä murrosta. Ensimmäinen murto tapahtui joulukuun 8.-9. välisenä aikana ja toinen tammikuun 25. päivä.

Samaa vuonna 1974 syntynyttä miestä epäillään myös Kuhmoisten Nesteelle joulukuun 9. päivä tehdystä murrosta.

Poliisi hankkii vielä lisänäyttöä toisen epäillyn, vuonna 1984 syntyneen tamperelaismiehen osalta. Hän suorittaa parhaillaan vankilassa toisesta rikoksesta saamaansa tuomiota.

Poliisi on saanut viikonlopun aikana haltuunsa myös osan murtosaaliista. Poliisille on luovutettu yli 160 tuotetta, joiden joukossa on muun muassa puukkoja, veitsiä ja kirveitä.

Poliisi epäilee, että osa anastetusta omaisuudesta on jo välitetty eteenpäin.

Sari Heliövaara

KategoriaUutiset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.