11. toukokuuta kello 2.45 yhtenäiskoulun pihassa oli minibussi valmiina viemään yhdeksännen luokan ranskan opiskelijat Helsinkiin lentokentälle. Seitsemän oppilaan ja kahden opettajan ryhmä matkasi Nizzaan.
Lento laskeutui aamupäivällä, ja me saimme viedä tavaramme hotellille. Sinne emme kuitenkaan jääneet, vaan pian suuntasimme kävelylle kohti rantaa. Me tilasimme itsellemme jäätelöä ranskaksi ja saimme ihastella Nizzan rakennuksia ja merta. Kävimme myös Cours Saleya -kukkatorilla ja kävimme siellä myös syömässä pizzaa.
Päivällä meillä oli myös paljon vapaa-aikaa, jonka käytimme jakautuneena kolmeen porukkaan. Osa oli rannalla ottamassa aurinkoa, osa käveli ympäriinsä ja osa meni ostoksille. Kaikilla oli kuitenkin vallan hauskaa jo heti alkuun.
Seuraavana aamuna kiipesimme Colline du Château kukkulalle ihastelemaan maisemia. Päivällä kävimme St. Paul de Vence -nimisessä pikkukylässä vierailulla. Matkan kuljimme ensin junalla, sitten bussilla. Kylässä söimme paikallista nizzansalaattia ja porsaanliha-annoksia. Ihastelimme maisemia.

Matkalla takaisin tuli ongelmia, kun juna ei päässyt tulemaan johtuen ihmisistä raiteilla. Tästä syystä jouduimme kulkemaan suurimman osan matkasta bussilla, ja loput raitiovaunulla. Loppupäivästä oli taas vapaa-aikaa, ja illalla aikaa vietimme rannalla.
Tiistaina matkustimme Monacoon. Näimme formularadan ja kiipesimme ruhtinaan palatsille. Siellä kiertelimme ympäriinsä katsellen maisemia ja kierrellen pikkuputiikkeja. Monacossa emme kuitenkaan sen enempää viipyneet, vaan muutaman tunnin jälkeen palasimme takaisin Nizzaan junalla.
Nizzassa saimme jälleen viettää vapaa-aikaa ja kiertää vielä viimeisen kerran kauppoja. Illallisella olimme Claire Fontaine -nimisessä ravintolassa, jossa osa söi kolmen ruokalajin menuun, osa salaattia ja yksi pastaa vapaavalintaisesti. Sen jälkeen saimme kiertää haluamaamme reittiä takaisin hotellille.
Keskiviikkona aamulla nousimme aikaisin aamupalalle laukut mukanamme ja suuntasimme suoraan aamupalan jälkeen lentokentälle ja sieltä kohti Suomea. Bussi väsyneine matkalaisineen palasi Kuhmoisiin viiden jälkeen.
Kiitos kaikille, jotka mahdollistivat tämän matkan.
Varpu Lundahl





