Henkilöauton kuljettaja kuoli nokkakolarissa säiliörekan kanssa 24-tiellä Nuutinrinteessä tänään tiistaina Onnettomuus tapahtui noin kello 11.30, kun Jämsän suunnasta saapunut henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle.
Onnettomuus oli raju, sillä henkilöauto syttyi törmäyksessä palamaan. Rekka ajautui ojaan ja sen vetoauto kaatui. Perävaunu päätyi pyörilleen ojaan. Autoissa ei ollut kuljettajien lisäksi muita henkilöitä. Henkilöauton kuljettaja kuoli tapahtumapaikalla. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut.
Säiliöauto kuljetti hiilidioksidia. Säiliöön ei tullut onnettomuudessa vuotoa, joten kaasusta ei ollut vaaraa tilanteessa. Hiilidioksidi kuljetetaan paineistetussa säiliössä ja se on tukahduttava kaasu, joten säiliöön tullut vaurio olisi saattanut olla vaarallinen.
Pelastuslaitos ohjaa liikenteen 24-tiellä onnettomuuspaikan ohi yhtä kaistaa pitkin. Rekan noston vuoksi liikenteessä saattaa olla katkoja iltaan asti.
Kuhmoisten Sanomat
Uutisen tietoja päivitetty kello 13.35.
Tieto menehtyneestä kuljettajasta päivitetty kello 15.06.








