Rovanperän keskeytys harmitti iltapäivän rallikatsomossa

Sebastian Ogier Päijälä 2 -erikoiskokeella lauantaina iltapäivällä. Kuva: Päivi Hotokka

MM-rallin Päijälän erikoiskoe keräsi runsaan yleisön lauantaina. Päijälän talkootiimin Hannu Lahtinen oli tyytyväinen yleisömäärään, mutta totesi sen jääneen jonkin verran pienemmäksi kuin toissa vuoden elokuussa.

Päivän suosituimmaksi osoittautui katsomoalue Sappeentien varressa lähellä Liehuntien risteystä. Päijälän seudun kyläyhdistyksen kahviossa tehtiin täysillä töitä, jotta ralliyleisö saatiin ruokittua.

Vaikka tunnelma katsomossa oli rentoutunut ja iloinen, lievän pettymyksen aiheutti se, ettei suomalaissuosikkia Kalle Rovanperää nähty enää iltapäivän erikoiskokeella. Hän keskeytti ulosajoon ennen puoltapäivää Patajoen pikataipaleella.

Rovanperää jäi kaipaamaan muun muassa Kempen-Jalosen perhe, joka oli tullut Helsingistä Oriveden kautta iltapäiväksi seuraamaan rallia. Nähdyistä kuskeista suosikiksi nousi Esapekka Lappi, joka sijoittui Päijälän iltapäivän kisassa neljänneksi ja pitää neljättä sijaa myös koko kilpailussa.

Nopeimman ajan Päijälässä ajoi aamupäivällä Iso-Britannian Elfyn Evans ja iltapäivällä Viron Ott Tänak.

Päivi Hotokka

Lue lisää MM-rallin tunnelmista 6. lokakuuta ilmestyvästä Kuhmoisten Sanomista.

Be the first to comment on "Rovanperän keskeytys harmitti iltapäivän rallikatsomossa"

Vastaa