Ihmiset & ilmiöt | Tilaajille | Uutiset | Vapaa-aika

Shakkivideot imaisivat Paavo Lyytikäisen uudelleen pelin pariin

Skandinaavinen puolustus on Lyytikäisen suosikkiavaus mustilla nappuloilla pelatessa.
Skandinaavinen puolustus on Lyytikäisen suosikkiavaus mustilla nappuloilla pelatessa.

TEKSTI & KUVA MIKKO SEES

KUHMOISTEN AVOIN shakkiturnaus järjestettiin yhtenäiskoululla joulukuussa 2025. Turnauksen voittaja Paavo Lyytikäinen ajatteli etukäteen, että voisi hyvällä pelillä yltää mitalisijoille, mutta voitto oli silti yllätys.

– Lähdin turnaukseen altavastaaja-asenteella, koska en ollut aiemmin pelannut shakkia muualla kuin internetissä. Ensimmäisessä pelissä kädet vielä tärisivät jännityksestä. Turnaus oli oikein hauska kokemus. Vielä hauskempaa olisi ollut, jos pelaajia olisi ollut enemmän, hän sanoo ja toivoo turnaukselle jatkoa myös tulevina vuosina.

Lapsena Lyytikäinen pelasi kyllä isäänsä vastaan, mutta aktiivisemmin hän on uppoutunut shakin maailmaan vasta parin viime vuoden aikana. Innostus virisi uudestaan YouTuben shakkivideoiden myötä. Chess.com-sovelluksen lataaminen puhelimelle auttoi analysoimaan omia pelejä ja sitä kautta kehittymään pelaajana. Palvelu suosittelee myös siirtoja eri pelitilanteisiin ja antaa uutta näkemystä pelistrategioihin.

– Lapsuudestani muistan maailmanmestari Garri Kasparovin, mutta siihen se jääkin. Nykyajan huippupelaajista Hikaru Nakamura ja Magnus Carlsen ovat tutuimpia. Innostus shakkiin tuli Anna Cramlingin shakkivideoiden kautta, jonka jälkeen algoritmit rupesivat ehdottamaan paljon muitakin ”shakkitubettajia”, joista omaksi suosikikseni nousi GothamChess (Levy Rozman). Koen, että eniten olen hyötynyt hänen opeistaan ja analyyseistään.

Sosiaalinen media on nostanut shakin näkyvyyden uudelle tasolle. Shakkia on popularisoitu viime vuosina myös suoratoistopalvelujen keinoin. Vuonna 2020 Netflixin menestyssarja The Queen’s Gambit räjäytti pankin. Lyytikäinenkin on kuullut, että jotkut ovat sen ansiosta innostuneet shakista. Kuluvan vuoden uutuus on unkarilaisesta suurmestari Judit Polgárista kertova Queen of Chess.

PELISTRATEGIA ON ratkaisevassa asemassa etenkin kahden tasaväkisen pelaajan kohtaamisessa. Paavo Lyytikäinen avaa mustilla nappuloilla pelatessaan pelin mielellään skandinaaviseen puolustukseen: valkoisen e4-sotilasavauksen jälkeen musta siirtää sotilaansa ruutuun d5, jolloin valkoisen täytyy päättää, lyökö hän mustan sotilaan laudalta. Päätös vaikuttaa hyökkäys- ja puolustusasemien rakentumiseen pelin edetessä.

Pyrin täyttämään laudan keskiosan ja kehittämään takarivin nappuloitani.

Valkoisilla nappuloilla pelatessaan Lyytikäisen suosikkiavaus on niin sanottu kuningasgambiitti, jossa siirtoja 1. e4 ja e5 seuraa 2. f4. Avaukset keskittyvät tyypillisesti pelissä kuin pelissä shakkilaudan keskelle. Monet pelaajat käyttävät aina samoja avauksia.

– Jos olen epävarma siitä, miten kannattaa edetä, pyrin täyttämään laudan keskiosan ja kehittämään takarivin nappuloitani, Lyytikäinen kertoo.

Hän suosittelee näitä oppeja shakkiharrastusta aloitteleville pelaajille. Niillä välttää ainakin pahimmat alkuvaiheen virheet. Kuninkaan suojaaminen tornitussäännön avulla on myös tärkeä muistaa. Nettishakkia pelatessa Chess.comin pelianalyysien läpikäynti jokaisen ottelun jälkeen auttaa myös kehittymään.

PELIEN KUNINKAAKSIKIN kutsutussa shakissa Lyytikäistä kiehtoo eri variaatioiden mahdollisuus. Käytännössä jokainen peli on erilainen, mutta rajallinen ruudukko ja pelin säännöt asettavat rajat, joiden puitteissa on oltava luova.

– Yhdessä pelaaminen on hauskaa. Pelilaudan tuijottaminen tuo hyvän ja kehittävän vaihtoehdon ruudun tuijottamiselle, Lyytikäinen päättää.

Toive on lyhyt ja ytimekäs: lisää shakkia Kuhmoisiin. Sitä on luvassa, sillä toimittajan ja Lyytikäisen keskinäisten shakkiottelujen tilanne on kutkuttavasti 2–2.

KategoriatIhmiset & ilmiötTilaajilleUutisetVapaa-aika

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.