TEKSTI JA KUVA KATJA SIRVIÖ
Syntymälahjana meille jokaiselle tuleva vahingonkorvausvastuu on monelle aikuiselle, koululaisista puhumattakaan, vieras asia. Näin kertoi koulupoliisi Marko Sokura vieraillessaan yhtenäiskoululla järjestetyssä Kotiväenillassa tiistaina 9. syyskuuta.
– Alle 15-vuotiaan kohdalla puhutaan epäilystä rikolliseen tekoon. Heitä ei voi saattaa syytteeseen, mutta heitä koskee vahingonkorvausvastuu. Jos lapsi kajauttaa vihapäissään rikki koulun ikkunan, niin hänen tulee maksaa se itse, Sokura kertoo.
Koulupoliisille alle 15-vuotiaiden tekemät rikolliset teot eivät ole harvinaisia.
Monesti rikotun ikkunan maksaja löytyy kotoa, vanhemmista. Toisinaan taas vanhemmat kieltäytyvät maksamasta.
– Sitten sanotaan, että koululla olisi pitänyt olla avustaja, joka valvoo, että näin ei pääse käymään. Ei tarvitse olla, Sokura sanoo ja viittaa perusopetuslaissa listattuihin oppilaan velvollisuuksiin:
”Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Oppilaan on käyttäydyttävä muita kiusaamatta ja syrjimättä sekä toimittava siten, ettei hän vaaranna muiden oppilaiden, kouluyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä.” (Perusopetuslaki, § 35, oppilaan velvollisuudet)
– Haluaisin, että vanhemmat ottaisivat suoraselkäisesti vastuun lastensa teoista.
Vanhempien rooli nousee useasti esiin Sokuran puheessa ja yksi koulupoliisin tavoitteista onkin vaikuttaa juuri vanhempiin.
– Ketään emme osoita sormella, vaan haluamme antaa tukea jo varhaisessa vaiheessa.
Jälleen Sokura kääntyy lakitekstin puoleen:
”Lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista. Lapsen vanhemman ja muun huoltajan tulee turvata lapselle tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi –” (Lastensuojelulaki, § 2 vastuu lapsen hyvinvoinnista)
– Tämä ohittaa kaikki ”musta tuntuu” ja ”mä haluaisin” -puheet.
Sokura pahoittelee suorasanaisuuttaan. Hänen mukaansa kasvatustehtävä yritetään tänä päivänä sysätä muille kuin vanhemmille.
– Lasten kanssa pitäisi oikeasti olla läsnä. Näyttää, kuinka pitää olla ja toimia. Opettaa kunnioittamaan itseään ja muita, opettaa arvomaailmaa ja empatiakykyä. Jos meillä ei ole kunnioitusta eikä arvoja, meillä ei ole mitään.
Koulupoliisi törmää ilmiöön usein, ihan vain Ankkuri-puhutuksessa. Ankkuri-toiminta on moniammatillisen tiimin toteuttamaa toimintaa, joka kohdistuu varhaisessa vaiheessa nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennaltaehkäisemiseen.
– Ensin ihmetellään ja kerrotaan, kuinka oma lapsi on kotona niin kiltti. Kun tullan nuoren kanssa Ankkuri-puhutukseen, niin nuori saattaa haistatella vanhemmalle. Siinä herää kysymys, että kuka on perheen pää. Se, jonka pitäisi näyttää esimerkkiä ja taata lapsen hyvä käytös, Sokura sanoo.
Sama ilmiö näkyy muussakin elämässä. Kaikki tietävät, että liikennesääntöjä on noudatettava, eikä ketään saa lyödä. Molempia kuitenkin tapahtuu, sillä niitä vähätellään. Ne ovat muodostuneet totuksi tavaksi.
– Lapset imevät huonotkin toimintatavat jostain. He näkevät niitä kotoa, mutta sitten meillä on tämä sielunvihollinen numero yksi, joka antaa meille informaatiota ja kertoo asiat totena.
Sokura kaivaa povitaskustaan esiin älypuhelimen.
Älypuhelimen käytön ongelmat ovat yleisesti tiedossa: Sen avulla voi sanoa toiselle ihmiselle asioita, joita ei kasvotusten uskaltaisi sanoa. Se aiheuttaa lyhytjännitteisyyttä ja keskittymishaasteita. Yksi suurimmista, tai ainakin vahingollisimmista, ongelmista on kuitenkin sosiaalisessa mediassa leviävät haasteet.
– Siellä läpsitään toisia mukamas läpällä ja kuvataan nöyryytysvideoita, jotka leviävät sosiaalisessa mediassa. Kyse on kunnianloukkauksesta, ja on tapauksia, joissa alle 15-vuotiaalle on tullut maksettavaksi jopa 15 000 euroa vahinkorvauksia. Kun on ajateltu, että teko on pelkkä vitsi. Eivätkä vahingokorvaukset ikinä korjaa aiheutettuja henkisiä vahinkoja.
Sokura onkin ottanut tyytyväisenä vastaan tuoreen lain kännyköiden käytön kieltämisestä koulupäivän aikana. Hän kertoo esimerkin pienestä pirkanmaalaisesta koulusta, jossa kännykkäkiellon myötä lapset leikkivät pihalla keskenään ja haastoivat koulupoliisinkin puujalkakävelyyn.
– Ei ollut ketään yksinäistä ihmistä, joka olisi paennut tilanteesta kännykän kanssa.
