TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
Viimeiset tukit uitettiin Päijälässä vuonna 1964. Sirkka-Liisa Rannan kirjoittamassa Leppäkosken kohinaa -kirjassa kerrotaan, että Leppäkosken seudun vesireitti kuului Pääskylän purouiton piiriin. Reitti oli pisimmillään noin 50 kilometriä.
Vaikka Päijälässä ei ole kuuteen vuosikymmeneen tukkia uitettu, niin tukkilaisperinne ei kylästä häviä. Päinvastoin, sitä ollaan vaalimassa ja säilömässä tuleville sukupolville. Kylän keskipisteessä, vanhan uittoreitin kupeessa, Rukoushuoneen ja Pirtin välissä oleva vanha kauppa, Päijälän valinta, on nykyään Tukkilaistupa.
– Nimiehdotuksia tuli monta kymmentä. Aktiivista oli väki kyllä, eikä pelkästään Päijälässä vaan ympäri pitäjää, Olli Lehto iloitsee.
Tukkilaistupaan kasataan kattava uitto- ja savottaperinteestä kertova näyttely. Tällä hetkellä Tukkilaistuvalla tehdään kokoelmatöitä. Projektityöntekijä Lauri Onali käy läpi näyttelyyn tulevia esineitä, putsaa niistä pois pölyt ja ruosteet sekä luetteloi ne Siiri-tietokantaan. Siiri on Tampereen historiallisten museoiden ja pirkanmaalaisten paikallismuseoiden yhteinen tietopalvelu.
– Juuri luetteloin tietokantaan 130. esineen, Onali kertoi, kun haastattelua heinäkuun alkupuolella tehtiin.
– Luulen, että niitä voi tulla vielä viidestäsadasta tuhanteen esinettä lisää. Kokoelmia on vielä Ollin riihessä ja kotona.
Tukkilaistuvan näyttelyyn tuleva esineistö on itsekin uitto- ja metsätöissä toimineiden Olli ja Risto Lehdon keräämä.
– Tärkeintä on, että heidän säilyttämiään tavaroita sekä metsä- ja uittoperinnetietoa saadaan tallennettua. Eihän moni tiedä asiasta juuri mitään, eikä tunne tavaroitakaan, Päijälän kyläyhdistyksen puuhamies Jouko Ikonen toteaa.
Onalikaan ei tunne kaikkia esineitä, eikä internetkään auta tunnistamaan 1800-luvun aikaisia metsätyövälineitä. Onneksi Olli Lehto auttaa.
– Olli on tämän perinteen asiantuntija, Onali sanoo.
Luettelointia värittävät suomen kieltä rikastuttavat murteet.
– Toisella puolen Suomea voi olla työmenetelmille ja -välineille toisenlainen sanasto. Kun vuosikymmeniä kiersimme savotoissa, niin välillä ihmettelimme, mites ne pojat noin puhuu. Se on sitä rikkautta, Lehto huomauttaa.
Esineiden ohella näyttelyyn tallennetaan Lehdon veljesten kertomia tarinoita. Päijälään tultuaan Onali haastatteli ensitöikseen Ollin ja Riston. Jutustelua kertyi nauhalle kolmen tunnin verran, kirjoitettua tekstiä syntyi 80 sivua.
– Se olisi tarkoitus tulostaa ja saada näyttelyyn esille. Siellä on hauskoja tarinoita, Onali kertoo.
Tukkilaistupa on kolmen päijäläläisen yhdistyksen yhteinen hanke. Mukana ovat kyläyhdistys, kristillinen yhdistys sekä Mäkimaan muhku. Hanke on saanut taloudellista tukea EU:n maaseuturahaston Leader Vesuri -ryhmältä. Avustusta kiinteistön remontointiin yhdistykset ovat saaneet myös Kuhmoisten kunnalta.
Tuista ja avustuksista huolimatta rahaa on täytynyt tehdä myös itse.
– Ilman ralleista saatavia tuloja meillä ei olisi mitään mahdollisuutta toteuttaa näyttelyä. Jos pitäisimme vain kirpputoria, niin raha vaihtaisi omistajaa, mutta uutta ei tulisi, Jouko Ikonen sanoo.
Projektityöntekijä Onalin työt Päijälässä alkoivat helmikuussa. Toukokuussa hän muutti Tukkilaistuvan yläkertaan ja aloitti kokoelmatyöt.
Onali on viime vuonna valmistunut filosfian maisteri. Kokoelma- ja luettelointityö on hänelle tuttua vuosilta Verlan tehdasmuseosta Kouvolasta, mutta kokonaisen näyttelyn kokoaminen on uutta.
– Täytyy kiittää tästä mahdollisuudesta. Oman näyttelyn kasaaminen on tuoreelle maisterille melkoinen näytönpaikka, Onali iloitsee.
Työympäristökään ei ole huono. Melkein metsäläiseksi itseään kutsuva Onali ei ole kaivannut Tampereen asuntoonsa, vaan yhteisöllinen Päijälän kylä on lähestulkoon hurmannut miehen.
– En tiedä, miten minut saa täältä pois. Olen viihtynyt perinpohjaisesti. Täällä on erikoinen yhteishenki, talkoovoimin tehdään kaikkea, eikä tässäkään työssä tarvitse yksin olla. Joka päivä pääsee moikkaamaan jotakuta kyläläistä.
Uittonäyttelyitä Suomesta löytyy, mutta ei Onalin mielestä liikaa. Olli Lehdon mukaan moni on jäänyt vuosien aikana myös hoitamatta.
– Tällaisella näyttelyllä tulee olemaan suuri merkitys. Uittoväyliä on ollut valtavasti, Suomesta ei montaa puroa löydy, josta tukkia ei olisi uitettu. Tämä ei ole vain Päijälän paikallishistoriaa, vaan koko maan, meidän kaikkien historiaa. Uittamisen ja savottatyön ansiosta Suomi pärjäsi 1800- ja 1900-luvuilla. On tärkeää tallettaa historiaa nyt, kun uittajia on vielä siitä kertomassa, Onali sanoo.
Lehto muistuttaa, että merkittävästä työstä huolimatta uittomies ei elinaikanaan saanut ansaitsemaansa arvostusta.
– Uittomies oli roskaporukkaa, jätkä, rupusakkia. Mutta hän oli nostamassa Suomea jaloilleen.
Onali epäilee, että kuluva kesä menee täysin kokoelmatyön parissa. Esineistöä, valokuvia ja kirjallisuutta virtaa hänen käsiinsä koko ajan lisää.
– Luulen, että olen päässyt katsomaan vasta jäävuoren huippua. Mutta kesä on hyvää aikaa tällaiseen. Pääsen puhdistamaan esineitä ulkona telttakatoksen alla, siinä on hyvä viettää kesäpäiviä.
Syksyllä on toiveissa päästä pystyttämään näyttelyä. Tukkilaistuvan avajaisia vietettäneen ensi kesänä – ja näyttävästi.
Ikosen mukaan Tukkilaistuvalla tulee olemaan Päijälän kylälle iso merkitys.
– Väkeä käy varmasti joka vuosi entistä enemmän. Kun Riihigalleria on tuossa vieressä, ja tänne avataan pieni kesäkahvila, niin ihan varmasti vilske käy.
