Kuhmoisten kunta käynnistää Karijärven alueelle tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen tuulivoimayhtiö Myrsky Energia Oy:n esityksestä. Kunnanvaltuusto päätti asiasta lähes yksimielisesti maanantaisessa kokouksessaan. Avoin Kuhmoinen -ryhmän valtuutettu Osku Puukila jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.
Ennen päätöstä tuulivoimaosayleiskaavan laatimisesta valtuusto oli todennut, että yli kolmensadan kuntalaisen ja kausiasukkaan allekirjoittama kuntalaisaloite kaavoitusperiaatteista ei johda toimenpiteisiin. Puukila puolusti kovaan ääneen aloitteen jättäneitä ja totesi, että kovan työn tehneiden aloitteen laatijoiden yli ei pidä kävellä.
Pekka Pitkäranta ja Eero Ikonen kokoomuksen riveistä perustelivat aloitteen huomiotta jättämistä sillä, että jo siinä penätty kolmen kilometrin etäisyys tuulivoimaloiden ja rakennusten välillä tekee voimaloiden rakentamisen Kuhmoisiin mahdottomaksi. Pitkäranta huomautti lisäksi, että aloitteen hyväksyminen ei antaisi mahdollisuutta hyödyntää muitakaan alueita tuulivoiman rakentamiseksi.
Pitkärannan lisäksi kokoomuksen Kari Paajanen sekä perusuomalaisten Ville Lehtonen kertoivat avoimesti puoltavansa osayleiskaavan laatimista. Etenkin Pitkäranta ja Paajanen muistuttivat Puukilaa monta kertaa siitä, että nyt ei päätetä tuulivoimaloiden rakentamisesta, vaan vasta mahdollisuudesta selvittää, voisiko Karijärvelle edes tuulivoimaloita tulla.
– Jos hankkeen päälle nyt laitetaan kivi, niin mihinkään täällä ei tuulivoimaa tule, Lehtonen totesi ja samaa painottivat Pitkäranta ja Paajanen.
Puukila vetosi yhä kuntalaisaloitteen jättäneisiin ja sanoi, että ei vastusta tuulivoimaa, mutta Karijärvi on paikkana huono.
– Kaikkien kuntalaisten yhteydenottojen ja esitettyjen faktojen jälkeen en voi missään nimessä lähteä kannattamaan kaavoitusaloitetta.
Yhtälailla kuntalaisten yhteydenottoja kertoivat saaneensa Paajanen, Pitkäranta ja Lehtonenkin – heiltäkin, jotka kannattavat kaavoituksen aloittamista.
– Pidän kuntademokratian kannalta tärkeänä sitä, että tekisimme parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuvia päätöksiä, eikä vedettäisi yhtäläisyyksiä tämän ja hankkeen seuraavan vaiheen välille, Pitkäranta totesi ja jatkoi, että prosessissa ollaan vasta niin alussa, että voimakasta kannanottoa sen puolesta tai vastaan ei kannattaisi itselleen sementoida.
Silmu Sarvala (sd) muistutti, että kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua myöhemmissä vaiheissa hankkeen etenemiseen ja Paajanen totesi, että on valmis vaikka neuvoa antavaan kansanäänestykseen, kunhan kaikki saatavilla olevat faktat ensin selvitetään.
Myrskyn aloitteessa todetaan, että osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettaisiin nähtäville vielä tämän vuoden aikana.
Maanantaisesta valtuuston kokouksesta puuttui viisi valtuutettua. Poissa olivat Lea Aittolahti (ps), Ulla Salmi (sd), Minna Korppila (kesk.), Päivi Malin (kok.) sekä Ilkka Säynätjoki (kok.). Paikalla olivat varavaltuutetut Satu Lahnalahti (kesk.), Mika Rahikainen (ps.) sekä Petri Vesikallio (sd).
Tuulivoimaosayleiskaavan lisäksi valtuustossa keskustelua herätti vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon talouskatsaus sekä määrärahamuutokset. Osku Puukila antoi pyyhkeitä siitä, että talouskatsaus tuodaan tiedoksi vasta syyskuun lopussa, eikä tuoreeltaan esimerkiksi elokuussa.
– On tärkeää, että valtuutetut saavat oikeat ja riittävät taloustiedot. Tilanne meidän tilitoimistossa on se, että heillä on suuria haasteita tuottaa ajantasaista kirjanpitoa ja materiaalia meille. Siellä on vajetta ammattitaitoisessa henkilöstössä. Meillä ei ole elokuun kirjaukset valmiina, ja sen takia me emme ole voineet tuoda teille elokuun talouskatsausta, hallintojohtaja Sanna Luukkanen vastasi.
Lisäksi Puukila halusi tietää, missä viipyy 24-hallin lämmitysjärjestelmän remontti, johon määrärahatkin on jo annettu.
– 24-hallin osalta konsultin tekemä selvitys on tällä viikolla valmistumassa. Aiemmat selvitykset ovat jo sen verran vanhoja, että ne eivät ole ajantasaisia. Viime vuonna mitään ei oltu selvitetty, vaan menty sillä ajatuksella, että remontti tehdään. Se ei minulle riitä pohjaksi, en tee tuon kokoluokan investointipäätöksiä mutu-tuntumalla ja vanhoilla tiedoilla. Harmittaa itseäkin, että remonttia ei ole saatu tehtyä, Kuhmoisten kunnan tekninen johtaja Virve Toukola kertoi.
Puukila halusi myös selityksen Mäkinuutintien infran ylittyneelle budjetille. Tien lopulliseksi hinnaksi tuli 460 000, sillä kiveä oli maaperässä huomattavasti enemmän kuin pohjatiedot kertoivat.
– Budjetti olisi ylittynyt, olisi sen tehnyt kuka tahansa, Toukola totesi.
– Olisi ainakin tulevaisuudessa hyvä tehdä maaperätutkimukset, ennen kuin lähdetään lähdetään tekemään tietä kallioon. Kuka päätti mennä kalliosta läpi? Tulevaisuudessa meidän täytyy miettiä, ettei laiteta tämmöisiä summia – melkein puolta miljoonaa – yhteen tiehen. Raha on jostain pois, Puukila sanoi.
Kari Paajanen muistutti, että tie päätettiin toteuttaa niin, että vuoden 2022 talousarviossa siihen varattiin 150 000 euroa, ja vuoden 2023 talousarviossa toiset 150 000 euroa.
– 300 000 tämä valtuusto on siihen alun perin päättänyt varata rahaa. Ensimmäisestä 150 000 eurosta noin 80 000 käytettiin räjäyttelyyn Nuutinrinteentien vieressä olevaan vesiputkeen. Käytännössä Mäkinuutintiehen ei ole käytetty 460 000, siihen on käytetty noin 380 000. Se on kallis, sitä ei kukaan kiistä. Toisaalta on yksi kunnan perustehtäviä toteuttaa infraa, joka on kaavoitettu. Siinä on käynyt sellainen viba, että se on kaavoitettu ihan väärään kohtaan se tie. Nyt se on valmis, käytössä ja hienosti tehty. Varrella olevia kahdeksaa tonttia voi käyttää, niistä yksi on jo myyty ja rakentaminen on alkamassa. Uskon alueen luovan positiivista signaalia, Paajanen totesi.
Puukila ihmetteli talouskatsauksessa esitettyä alhaista investointiprosenttia (10,4). Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Pitkäranta selitti viivästyneitä investointeja jätevedenpuhdistamon konsultin vaihdolla ja varattujen rahojen käyttöä ohjaavien valmiiden suunnitelmien uupumisella sekä 24-hallin lämmitysjärjestelmän remontin viivästymisellä.
– Investointiprosentit ovat alhaiset, sillä niissä ei näy Mäkinuutintien loppuun saattaminen, joka on kyllä toteutettu, se ei vain näy vielä numeroissa. Lisäksi siirsimme tietoisesti Jussilankujan avaamisen pois kesäkaudelta, sillä avonainen työmaa ei ole vetovoimatekijä, Pitkäranta kertoi.
Be the first to comment on "Tuulivoimakaava ja investoinnit puhuttivat maanantain valtuustossa"