Kuhmoisten urheilukenttä on tänäkin kesänä kerännyt kiitosta tiptop-kunnostaan ja vapaasta käyttöoikeudesta. Kentällä kelpaa vaikka treenata SM-kilpailuihin.
Turkulaiset Richard Lindqvist ja Jonatan Heikkilä ovat ensimmäistä kertaa Kuhmoisissa. 15-vuotiaat yleisurheilijat ovat tulleet tänne harjoitusleirille valmentajansa Leevi Nuuttilan houkuttelemana.
– Onhan tämä aika paljon Turkua pienempi paikka, Lindqvist myöntää.

– Mutta varusteet ovat hyvät, olemme hyvin pystyneet tekemään kaikkia treenejä, Heikkilä jatkaa.
Pojat treenaavat ennen kaikkea pikajuoksua, Lindqvist myös pituushyppyä. Tähtäimessä ovat yleisurheilun nuorten SM-kilpailut, jotka järjestetään elokuun alussa Helsingissä. Juoksijoiden tavoitteena ei ole yhtään vähempää kuin voitto, sillä molemmat ovat olleet mitaleilla jo viime vuonna.
Kuhmoisista kotoisin oleva Leevi Nuuttila on Lindqvistin ja Heikkilän fysiikkavalmentaja, joka keskittyy nopeuden ja voiman kehittämiseen. Lajivalmentaja heillä on erikseen.

Urheilijoita ei juurikaan tarvinnut houkutella lähtemään Kuhmoisiin, Nuuttila kertoo. Harjoitusleiristä oli ollut puhetta jo pidemmän aikaa sitten, ja kun kesälle ei osunut muiden järjestämiä leirejä, valmentaja järjesti oman.
– Täällä on ilmaiseksi hyvät puitteet, ja saa treenata rauhassa.
Millaisia ovat nuorten urheilijoiden leiripäivät ja kumpi on Nuuttilalle tärkeämpää – oma vai nuorten urheilijoiden treeni? Lue koko juttu viikon 29 Kuhmoisten Sanomista. Voit tilata näköislehden tai ostaa irtonumeron täältä.





