Valtteri Väyrynen on Kuhmoisten uusi kunnanjohtaja

Valtteri Väyrynen (oikealla) sai ottaa valinnan jälkeen onnitteluja vastaan valtuustolta. Vieressä kunnanhallituksen puheenjohtajana jatkava Kari Paajanen. Kuva: Anna Karhila

Kuhmoisten uusi kunnanvaltuusto avasi valtuustokauden valitsemalla ensimmäisessä kokouksessaan luottamushenkilöiden lisäksi Kuhmoisille uuden kunnanjohtajan. Uusi kunnanjohtaja on Valtteri Väyrynen.

Kunnanjohtajan valinta ratkaistiin suljetulla lippuäänestyksellä, jossa valtuutetut saivat äänestää ketä tahansa Kuhmoisten kunnajohtajaksi hakeneista 23 ehdokkaasta. Ääniä saivat kuitenkin vain kaksi kärkiehdokasta, joista Valtteri Väyrynen keräsi 13 ääntä ja kuhmoislainen Kimmo Malin 8 ääntä.

– Jännitin kyllä valintaa loppuun asti. Lehtereille näki, että toinen pino on isompi, mutta en tiennyt, kummassa pinossa oma nimi on, Valtteri Väyrynen sanoo.

Väyrynen aloittaa kunnanjohtajan työt lokakuun alkupuolella. Hän kertoo saaneensa Kuhmoisista jo paljon tuttuja.

– Vuokra-asunnon etsiminen Kuhmoisista alkaa heti. Toivon, että saisin jo ensimmäisenä työpäivänä lähteä töihin Kuhmoisten asunnosta.

Kunnanvaltuuston kokouksessa valittiin myös tulevan luottamushenkilöt muun muassa kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi, kunnanhallitukseen ja lautakuntiin. Johdossa jatkavat tutut nimet, sillä Minna Korppila (kesk.) jatkaa kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja Kari Paajanen (kok.) kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Lue lisää keskiviikkona 18.8. ilmestyvästä Kuhmoisten Sanomien numerosta.

Anna Karhila

Be the first to comment on "Valtteri Väyrynen on Kuhmoisten uusi kunnanjohtaja"

Vastaa