Uutiset

Vanhusten tapaamista ja kanojen ruokkimista – mitä ihmettä tapahtuu Uuden Ajan Koulussa?

Kuhmoisiin on suunnitteilla Uuden Ajan Koulun leirikoulupaikka, johon voisivat osallistua kotikoululaisten lisäksi myös ”normaalikoululaiset”. Emilia Hambergin lapsilla on vielä muutama vuosi kouluikään, mutta erilaiset koulumahdollisuudet ovat jo perheellä pohdinnassa.

Uuden Ajan Koulun, eli UAK:n tapahtumassa lauantaina Ruolahdella sai tutustua kotikoulutoimintaan. Päivän aikana pelailtiin, maalailtiin, SUP-lautailtiin, ruokailtiin ja juteltiin. Kesäisen lämmin aurinko loihti loistavat puitteet tapahtumalle. Paikalle pääsi kuhmoislaisten lisäksi kiinnostuneita eri puolilta Suomea.

UAK on yhteisöllinen kotikoulukonsepti, jossa lapsen luontainen oma uteliaisuus toimii oppimisen lähtökohtana. UAK yhdistää ja tukee kotikouluperheitä. Tarkoitus ei ole kilpailla perinteisen koulun kanssa, vaan tarjota vaihtoehto halukkaille. UAK jakaa tietoa ja neuvoja kotiopetuksesta sekä yhdistää kotiopetuksen valitsevia, tai siitä kiinnostuneita perheitä.

Uuden Ajan Koulun heimopäivä veti kotikoulusta kiinnostuneita lapsiperheitä Ruolahtelaiseen pihapiiriin. Lapset keksivät koko päiväksi leikkejä ohjattujen tekemisten lisäksi. Kännyköitä tai muita elektronisia laitteita ei kukaan kaivannut ja leikit sujuivat hyvässä ryhmähengessä.

Sipoolainen Leena Fredriksson perusti tiiminsä kanssa UAK:n nähtyään läheltä isojen koulujen ongelmia. Hän on koulutukseltaan filosofian ja kasvatustieteiden maisteri ja hänellä on pitkä työkokemus opettajana ja opinto-ohjaajana peruskoulussa.

– Peruskoulussa on paljon hyvää, mutta viime vuosien kehitys kohti suurempia kouluja on saanut yhä useammat miettimään vaihtoehtoja perinteiselle koululle, sanoo Fredriksson.

Uuden Ajan Koulussa vastuu opetuksesta on vanhemmilla. Apuna toimivat UAK-opastajat. Vanhemmat ovat mukana koulupäivässä omien resurssiensa ja taitojensa mukaan.

Kotikoulun tärkeä tavoite on yhteisöllisyys, kuten pienissä kyläkouluissa, mutta nykyaikaan päivitettynä.

Vastuuta lasten kasvatuksesta ei sysätä systeemille, vaan sen kantavat vanhemmat itse yhteistyössä muiden vanhempien ja UAK:n opastajien kanssa. Kotikoulun suosio on viime vuosina jatkuvasti kasvanut ja UAK:n on tarkoitus saattaa kotikoulusta kiinnostuneet ihmiset yhteen.

Yhdessä toimiminen vähentää yksittäisen perheen taakkaa ja mahdollistaa yhä useammille mahdollisuuden harkita tai kokeilla kotikoulua.

Kotikoulun pienryhmissä yhteisölliset taidot karttuvat koko ajan. Koulupäivän puitteissa voidaan vierailla muun muassa vanhainkodissa. Siellä opitaan erilaisia vuorovaikutustaitoja.

Kotikouluun räätälöity ja perheiden tueksi laadittu opetussuunnitelma pohjautuu valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan. Lisäksi UAK on tehnyt verkkokursseja kotona oppimisen tueksi.

– Vanhempien ei tarvitse olla huolissaan siitä, tuleeko koulun opetussuunnitelman sisällöt käytyä läpi, koska Uuden Ajan Koulun materiaaleissa on huomioitu virallinen valtakunnallinen opetussuunnitelma, sanoo Fredriksson.

Millaisia ovat opiskelukäytännöt Uuden Ajan Koulussa ja mitä Leena Fredriksson muuttaisi perinteisessä koulussa? Koko artikkeli on luettavissa viikon 21 Kuhmoisten Sanomissa. Voit ostaa näköislehden irtonumeron Lehtiluukusta.

KategoriaUutiset

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.