TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
VELISJÄRVEN LEIRIKESKUKSESSA vietettiin torstaina koko leirikesän toiseksi viimeistä päivää. Meneillään oli viikon kestävä 11–14 -vuotiaiden leiri. Edellisviikolla olivat leireilleet 8–10 -vuotiaat sekä 5–7 -vuotiaat. Leiriläisiä Velisjärvellä oli kahden viikon aikana vilistänyt viitisenkymmentä.
Aada Taponen vietti paitsi viimeisiä leiripäiviä myös viimeistä leiriä. 15 vuotta täyttävä Taponen muistelee käyneensä kunnan järjestämillä kesäleireillä kahdeksan tai yhdeksän vuotta.

– Alkuun olimme Lehdesmäessä ja jossain vaiheessa vaihdoimme tänne. Kaikki leirit ovat olleet kivoja Viime vuonna teemana oli sikin sokin saduissa ja se oli yksi lempiteemoistani, Taponen kertoi.
Taposelle leiri kavereiden kanssa on kesän kohokohta. Hän myönsikin haaveilleensa, että pääsisi joskus palaamaan Velisjärvelle leiriohjaajana.

VEETI TUOMALA veti leiriolympialaisissa kuiva t-paita -olympiarastia. Tarkoituksena oli kierrättää t-paita joukkueen kaikkien jäsenten yllä.
– Täällä olen kaksi viikkoa ollut hommissa ja kokemus on ollut oikein hyvä. Leiriohjaamisesta onkin ollut vuosien tauko, orimattilalainen kertoi, kun oli ensin saanut nuoret kierrättämään t-paitaa uusintakierroksella lähes minuutin nopeammin kuin avauskierroksella.
– Kaverini oli tulossa tänne töihin, mutta hänen tulemisensa estyi. Hän katsoi asiakseen etsiä jonkun muun tilalle, ja tässä sitä ollaan, Tuomala sanoi.
Leiriläisiä Tuomala kehui aurinkoisiksi ja lämpimiksi persooniksi, joista säihkyvä elämänilo tarttui ohjaajiinkin.
Vuodesta toiseen leiriläisiltä kysyttäessä parasta leirielämässä on uiminen, saunominen ja syöminen. Onko tilanne sama Orimattilassa?
– On, todellakin. Ruoka on aina ykkönen saunomisen ja uimisen lisäksi.
Kokenut leirikävijä Aada Taponen allekirjoitti näkemyksen: – Saunominen ja uiminen on päivässä parasta.










