Virmailassa hamuttiin rautakaudelle

Virmailan saareen tehdyn metallinetsintäretken osallistujista merkillepantavan moni oli Kuhmoisista, muut lähinnä pääkaupunkiseudulta. Yksi Padasjoelta kotoisin oleva espoolainen edusti sentään retkipaikkakuntaa Toritulla sijaitsevan mökkinsä kautta. – Vaikka Virmailassa en ole aiemmin käynytkään, Padasjoella olen ollut toisen harrastukseni, partion, merkeissä nuorempana leirillä, retken vetäjänä toiminut Pekka Kupila kertoi.

Virmailan sukuyhdistyksen metallinetsintäretki syyskuun alussa suuntautui esi-isä Heikki Pietarinpojan synnyinsijoille Virmailaan.

Retken vetäjänä toimi Menneisyyden metsästäjät -TV-sarjasta tuttu Pekka Kupila, joka on itsekin Virmailan ratsutilallisen jälkeläinen 13. polvessa, Paateri-Lättilän sukuhaaraa.

– Hienoa päästä lempiharrastuksen pariin suvun alkulähteille, sanoi Kupila, joka ennen maastoon lähtöä opasti retkeläisiä metallinetsinnän saloihin.

Hänellä itsellään on kokemusta metallinetsinnästä jo 1990-luvulta lähtien.

Metallinetsinnässä yhdistyvät kiinnostavalla tavalla historia ja luonto. Indiana Jones -tyyppisen jännityksen harrastukseen tuo se, että koskaan ei tiedä, mitä maa sisälleen kätkee.

– Viikko sitten Englannissa oli 1 500 metallinetsijän tapahtuma ja kulta-aarre löytyi epäilyksiä herättävästi heti ensimmäisenä päivänä. Kyseessä saattoi olla ehkä mainostusmielessä tehty huijaus, niin sanottu suolaus, Kupila kertoi.

Englanti on metallinetsinnän luvattu maa, siellä etsijöitä ja myös etsittävää on paljon. Suomessa harvemmin kultaesineitä löytyy.

Mitä metallinetsijät Suomesta yleensä löytävät? Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan viikon 39 Kuhmoisten Sanomissa. Voit ostaa näköislehden irtonumeron Lehtiluukusta.

Be the first to comment on "Virmailassa hamuttiin rautakaudelle"

Vastaa