Vuoden urheilijan takana on kuhmoislainen valmentaja

Leo-Pekka Tähti pääsi konfettisateeseen Urheilugaalassa. Kuva: Urheilugaala/Pasi Salminen

Kuhmoisista lähtöisin olevan Juha Flinckin valmentama pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti valittiin tiistaina 17. tammikuuta Vuoden urheilijaksi 2016.

Tähti voitti viime vuonna Rion paralympialaisten 100 metrin ratakelauksen ja EM-kultaa. Vuoden urheilija-äänestyksessä Tähti sai yli puolet ykkössijoista ja voitti myös yhteispisteet.

– Jos ei lasketa urheilullisia saavutuksia, joita kilparadalla olen voittanut, tämä on ehkä kaikista kovin saavutukseni, Leo-Pekka Tähti kommentoi.

Tähti on ensimmäinen vammaisurheilija, joka on voittanut Vuoden urheiljan tittelin. Lähellä voitto oli jo neljä vuotta sitten, mutta ennakkorummutuksesta ja äänestyksen ykköstilavoitosta huolimatta Tähti jäi tuolloin Vuoden urheilija-kilpailussa kolmanneksi.

Porissa asuva, tiuhaan Kuhmoisissa käyvä Juha Flinck oli Tähden voitosta iloinen.

– Eilinen ilta oli ikimuistoinen ja historiallinenkin. Näitä tunnelmia on kiva mutustella pitkään tämän jälkeen.

Anna Karhila

Lue lisää Juha Flinckin mietteitä keskiviikkona 25. tammikuuta ilmestyvästä Kuhmoisten Sanomien numerosta.

Be the first to comment on "Vuoden urheilijan takana on kuhmoislainen valmentaja"

Vastaa