Ajankohtaista | Tapahtumat | Tilaajille | Uutiset | Vapaa-aika | Yhdistystoiminta

Tuttuja nimiä sahtimestaruuskilpailujen kärkikolmikossa

Kärkisijoista kaksi ensimmäistä meni jälleen samaan perheeseen. Kuvassa...
Kärkisijoista kaksi ensimmäistä meni jälleen samaan perheeseen. Kuvassa Anne Tanhula, Jouko Lavonius sekä Antti Kylmänen.

TEKSTI & KUVAT MIKKO SEES

KUHMOISTEN SAHTI– ja olutseura Perakko kutsui sahdin ystävät Kuhmolan alakertaan seuraamaan pitäjän tuoreen sahtimestarin valintaa. Seitsenhenkinen tuomaristo kypsytteli päätöstään alle tunnin.

Tuomaristo koostui pääosin ensikertalaisista. Seuran periaatteena on pyrkiä siihen, että tuomaristossa olisi vaihtuvuutta vuosittain. Moni tuomari kertoi esittelyssään, että joko taito oli kulkenut suvussa tai oli itse joskus valmistanut sahtia. Kilpailun tasoa kehuttiin korkeaksi. Maisteltaviksi oli tuotu viisi erilaista sahtia, jotka pisteytettiin tuoksun, maun, jälkimaun ja yleisvaikutelman perusteella.

Tuomaristo ei tiennyt, kenen valmistamaa mikäkin sahti oli.

SOKKOMAISTELUNA TOTEUTETTU kilpailu päättyi lopulta mestaruuden jo useasti aiemminkin vieneen Jouko Lavoniuksen selkeään voittoon. Toisesta ja kolmannesta sijasta käytiin tiukka kamppailu viime vuoden mestari Anne Tanhulan ja Antti Kylmäsen välillä. Tanhula sijoittui hopealle vain yhden pisteen erolla Kylmäseen.

Kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet sahdinvalmistajat palkittiin hienoilla pokaaleilla. Tunnelma ja äänenvoimakkuus kohosivat tapahtumassa selvästi sitä mukaa kun yleisökin maisteli sekä kilpailusahteja että paikalle tuotuja näytteitä.

Eri sahtien arvioinnin välillä on tärkeää puhdistaa makuaisti raikkaalla vedellä ja vaalealla leivällä.

KUHMOINEN KUULUU Hämeen perinteiseen sahtialueeseen. Sahti on vanhimpia eurooppalaisia alkuperäisoluita, ja sillä on EU:n nimisuoja. Ainutlaatuisen juoman lähimpiä vastineita ovat virolaisten koduõlu ja Gotlannin dricku.

Paikallisen sahti- ja olutseuran nimi tulee sahdinvalmistuksen lopussa talteen otetusta laimeammasta vierteestä, jota Kuhmoisissa kutsutaan muun muassa perakoksi, janokaljaksi tai peräkaljaksi. Päijänteen itäpuolella Sysmässä siitä käytetään nimitystä nenätippu.

Seura on perustettu vuonna 2002 ja sen toiminta on kaikille avointa. Jäsenet kokoontuvat säännöllisesti kuukauden oluen nauttimisen ja erilaisten aktiviteettien merkeissä. Seura järjestää matkan sahdinvalmistuksen SM-kilpailuihin Padasjoelle elokuun alussa.

KategoriatAjankohtaistaTapahtumatTilaajilleUutisetVapaa-aikaYhdistystoiminta

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.