ASIATON JA ilkeä kommentti sosiaalisessa mediassa on vain jäävuoren huippu. Parantamisen varaa vaativiin käytöstapoihin törmää arjessa koko ajan, ei niitä tarvitse lähteä erikseen kaivelemaan.
Hyvät käytöstavat ovat yhteiskunnan pelisäännöt siinä missä laitkin. Ne ovat normeja, jotka tekevät yhteiselostamme miellyttävää. Hyvien käytöstapojen tarkoitus ei ole kohottaa hyvin jalustalle niitä noudattavaa vaan niiden kohdetta. Ne osoittavat, että vastapuoli on huomattu ja merkityksellinen.
Entisaikojen tiukimmista käytöstavoista on luovuttu. Onneksi, saattaa moni todeta. Enää ei odoteta herrojen kohottavan hattujaan vastaantulijoiden kohdalla, teitittelyä vaativat tilanteet ovat harvassa, ja naiset saavat avata oven apua tarvitsevalle miehelle. Tilalle on kuitenkin tullut – tai pitäisi olla tullut – erilaisia, tähän aikakauteen kuuluvia käytöstapoja.
Nykyajan kädenjatke, älylaite, tulisi jättää pois tilanteista, joissa ihmiset kommunikoivat keskenään.
Harvalle tulisi mieleen paukata työpaikalle tai aloittaa kadulla keskustelu vieraan kanssa tervehtimättä ensin. Kirjallisessa viestinnässä, oli kyse sitten epämuodollisemmasta tai muodollisemmasta asiasta ja viestimestä, niin tapahtuu kuitenkin koko ajan. Ehkä kyse on ajattelemattomuudesta ja kiireestä, samasta tekijästä jonka vuoksi viesteihin muotoillaan asiat toista käskemällä ja ilmoitusluontoisesti. Suomenkielen konditionaali ei kuitenkaan kulu käytössä ja jos loppuun osaa livauttaa sanan kiitos, tekee viestin vastaanottajaan hyvän vaikutuksen.
Toinen tälle ajalle tyypillinen, opeteltava ja uusi käytöstapa on toisten aikataulujen huomioiminen. Kenenkään kiire ei ole toisen kiirettä tärkeämpi. Harvalla meiltä löytyy kalenterista aikaa venytellä sovittuja aikatauluja viimetipassa tai odotella sitä nyt-hetkeä, kun vastapuolella ei ole mitään muuta tekemistä.
Jo mainittu kiitos sekä sen aisapari anteeksi on nimetty taikasanoiksi, joita viljelemällä on helppo osoittaa, että vastapuolella on merkitystä. Ja vaikka ei olisikaan, niitä kuuluu käyttää. Mieluiten liian usein kuin ei lainkaan.
Käytöstapojen puute ei ole tietyn ikä- tai ihmisryhmän asia, se on yksilön asia. Ajan kuva muokkaa käytösnormeja, vanhoja käyttäytymissääntöjä kyseenalaistetaan ja uusia tulee kovalla vauhdilla. Ikivanha ohje siitä, kuinka toisia tulisi kohdella kuten toivoo itseään kohdeltavan, toimii kuitenkin yhä – kohtaa toisen sitten kasvokkain tai kirjallisesti, silmästä silmään tai sosiaalisessa mediassa.
Katja Sirviö
