Ajankohtaista | Elinvoima | Tilaajille | Uutiset | Yritykset

K-market Kipparin uusi kauppias on asiakkaille entuudestaan tuttu

TEKSTI KUHMOISTEN SANOMAT

SATU JÄRVENPÄÄ aloittaa kauppiasuransa Kuhmoisten K-Market Kipparissa lokakuun alussa, kertoo K-ryhmä maanantaiaamuna lähettämässään tiedotteessa.

– Pahoittelut kaikille, että en ole voinut rehellisesti vastata kyselyihin uudesta kauppiaasta, mutta nyt voin. Eli täällä ollaan teitä varten, lokakuun alusta uudessa roolissa, Järvenpää kirjoitti Kipparin omalle Facebook-seinälle.

– Tuntuu mahtavalta päästä kauppiaaksi oman kotikylän kauppaan. Tämä oli minulla haaveena jo kauppiasvalmennuksen aikana, hän kertoo K-ryhmän tiedotteessa.

K-Market Kipparin vahvuus on palvelutiski, johon uusi kauppias aikoo jatkossa panostaa lisää. Myös loistava asiakaspalvelu on Järvenpäälle sydämen asia, ja hän haluaa Kipparin olevan asiakkaille kohtaamispaikka, missä päästään vaihtamaan kuulumisia.

– Kaupan valikoimaa haluan kehittää yhdessä asiakkaiden kanssa, joten tuotetoiveita otetaan ilolla vastaan. Näin saadaan kaupasta meidän kylän näköinen.

KategoriatAjankohtaistaElinvoimaTilaajilleUutisetYritykset

3 kommenttiaKommentoi

  • Kesäasukas09:55

    Hei! Ensi kesää ajatellen joku penkki/pöytäryhmä kaupan edessä olisi mukava vaikka kahvia juodessa tai jätskiä syödessä. Tsemppiä uudelle kauppiaalle tulevaan!

  • Jaana14:20

    Loistavaa, että saadaan paikallinen paljasjalkainen kuhmoislainen tänne K-kauppiaaksi. Onnea ja Tervetuloa!!!

  • Anne18:24

    Onnea Satu Hieno uutinen

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.