KUHMOISTEN SANOMIEN pääkirjoitus (25.8.) otsikoi maakauppaa ”nappikaupaksi” ja ihmettelee, miksi 2 000 euron kaupan käsittelyyn kuluu kunnassa kuukausia. Kysymys on aiheellinen, mutta kokonaiskuvasta jää olennainen osa puuttumaan.
Kauppapäätös ei automaattisesti tarkoita, että ostaja voisi alkaa rakentaa tai harjoittaa alueella haluamaansa toimintaa. Määräala sijaitsee alueella, jonka asemakaava on vuodelta 1977 ja jossa alue on osoitettu tori- ja puistoalueeksi. Ennen kuin voidaan arvioida kaupan todellisia vaikutuksia ja etenemismahdollisuuksia, olisi hyvä tietää myös, mihin tarkoitukseen ostajat aluetta ovat hankkimassa ja millaista liiketoimintaa siellä on tarkoitus harjoittaa.
Tämä tieto ei ole sivuseikka. Päinvastoin, se voisi auttaa kuntaa arvioimaan, mitä päätöksiä ja mahdollisia kaavallisia muutoksia asian eteneminen edellyttää. Ripeyttä voisi siis lisätä myös se, että asian kaikilla osapuolilla olisi käytettävissään riittävät tiedot.
On myös hyvä muistaa, ettei tämä ole ainoa kunnan alueella hitaasti etenevä maankäyttöasia. Viereisellä teollisuustontilla toimivan muovitehtaan laajentumiseen liittyvä Runkomäen asemakaavamuutos on ollut vireillä jo lähes kolme vuotta. Siihen verrattuna puolen vuoden käsittelyaika ei kerro koko totuutta siitä, kuinka nopeasti yrittäjä lopulta pääsee toteuttamaan suunnitelmiaan.
Ostotarjouksessa viitataan myös siihen, että tarjoajat kokevat tulleensa kohdelluiksi epätasapuolisesti, niin sanotun ”Kankkunen-lisän” vuoksi. Jos kunnallisessa päätöksenteossa on syntynyt kokemus epätasapuolisesta kohtelusta, sekin on syytä selvittää avoimesti. Kaikkien osapuolten kannalta olisi parempi puhua konkreettisista perusteista kuin tyytyä yleiseen vastakkainasetteluun.
Kunnan strategiassa mainitut ripeys, joustavuus ja yrittäjyyden edistäminen ovat hyviä tavoitteita. Niitä ei kuitenkaan pidä asettaa vastakkain huolellisen päätöksenteon kanssa. Ripeä päätöksenteko ei tarkoita sitä, että päätös tehdään ennen kuin sen perusteet ja seuraukset ovat selvillä.
Nappikaupasta voi puhua, jos haluaa. Mutta ennen kuin kunnan hallintokoneistoa syytetään turhasta pyörimisestä, kannattaa katsoa myös, mitä kaupalla oikeastaan tavoitellaan – ja mitä sen jälkeen pitäisi vielä tapahtua.
Liisa Brander-Keskinen,
KD-valtuutettu,
maankäyttöjaoksen jäsen
3 kommenttiaKommentoi
Onpa kirjoitus. Tässä kirjoittaja kuvastaa juuri nappikauppa 2000 m2 aluella ei paljon suuria tehdä, lähinnä lisää piha-aluetta. Ja vaikka kaava on vuodelta 1977. On tähänkin asti aluetta käytetty lähinnä varastona. Niin edellisenkin yrittäjän toimesta kuin nykyisenkin. Ja aluella on tien toisella puolen isohko yritys. Mikä tässä nyt on niin mahdotonta, muuta kuin yrittäjän väärä nimi tämä paistaa nyt niin vahvasti läpi, että oikeen sylettää. Puistoja meillä kyllä riittää ja tilaa on. Meillä ei ole samoja ongelmia kuin suurissa kaupungeissa. Mutta nyt halutaan leikkiä suurempaa mitä ollaankaan.
Kiitos Liisa siitä, että valtuutettuna kommentoit ja osallistut keskusteluun myös vaalikauden aikana. Erityisesti arvostan sitä, että kirjoituksesi on rakentava eikä vastakkain asetteleva tai kärkäs. Yrittäjän näkökulmasta ajattelen, ettei Kuhmoisten kunnalla pitäisi olla varaa eikä halua tehdä päätöksenteosta sellaista, että samalla karkotetaan yrittäjiä sinne, missä yrittäjyyttä paremmin arvostetaan ja missä sekä kunnan että päättäjien intressi on aidosti tehdä yrittämisestä mielekästä ja mahdollista. Huolellisuus on tietysti hyvä asia. Mutta huolellisuuden ja tarpeettoman vatuloinnin välillä on ero. Joskus päätöksenteossa taitaa olla helpompaa tarkastella yksittäisiä pykäliä ja mahdollisia ongelmia kuin hahmottaa kokonaisuutta ja sitä, mitä päätöksellä voitaisiin kunnassa saada aikaan. Jos päätöksenteko hidastuu siksi, että pelätään jonkun mahdollisesti valittavan päätöksestä, ollaan mielestäni vielä vaikeammassa tilanteessa. Valtuuston kokouksessa 24.8.2026 nähtiin esimerkki siitä, että asioita voidaan vetää pois käsittelystä valitusuhan tai valitusmahdollisuuden vuoksi. Jos näin toimitaan, olisi ehkä syytä kysyä myös sitä, miksi päätöksestä ylipäätään haluttaisiin valittaa, jos lopputulos voisi olla kunnan ja paikallisen yrittäjyyden kannalta hyvä. Kunnan strategiassa puhutaan ripeydestä, joustavuudesta ja yrittäjyyden edistämisestä. Minusta niitä pitäisi myös käytännössä pyrkiä toteuttamaan. Liisan kirjoituksessa todetaan: ”Ennen kuin voidaan arvioida kaupan todellisia vaikutuksia ja etenemismahdollisuuksia, olisi hyvä tietää myös, mihin tarkoitukseen ostajat aluetta ovat hankkimassa ja millaista liiketoimintaa siellä on tarkoitus harjoittaa.” Tämä herättää minussa kysymyksen: kuinka yksityiskohtaista selvitystä kunta oikeastaan tarvitsee 2000 euron määräalan ostotarjouksen käsittelemiseksi? Ostotarjouksessa on jo kerrottu tarkoituksesta varsin selkeästi: ”Rakennuksen ylläpidon helpottamiseksi ja alueen käytön selkeyttämiseksi olisimme halukkaita ostamaan määräalan kiinteistöstä 5-58.” Lisäksi siinä todetaan: ”Edellä mainitun alueen hankinta mahdollistaisi uudisrakentamisen ja muun toiminnan keskittämisen lähemmäksi Lokkitietä ja Kokonniementietä.” Käsittääkseni kyseinen rakennus on jo olemassa viereisellä tontilla, joten jo olemassa olevan rakennuksen ylläpidon helpottaminen on yksi kaupan perusteista. Jos (ja olettaisin että kun) alueen nykyinen asemakaava on ostajan tiedossa ja ostaja tiedostaa sen olevan tori- ja puistoaluetta, ostaja tuskin kuvittelee saavansa kaupalla automaattisesti rakennusoikeutta tai oikeutta muuttaa alueen käyttötarkoitusta. Päinvastoin kaavamuutoksen onnistuminen on ostajan näkökulmasta epävarma asia ja nimenomaan yksi niistä riskeistä, jotka ostaja (yrittäjä) ottaa tehdessään tarjouksen alueesta. Kunta luonnollisesti arvioi omalta osaltaan, onko kaavamuutos mahdollinen ja tarkoituksenmukainen. Mutta onko kunnan maakaupan yhteydessä tarpeen etukäteen arvioida yrittäjän liiketoimintasuunnitelmaa tai sitä, onko yrittäjän oma suunnitelma järkevä? Tätä minä ihmettelen. On syytä erottaa toisistaan kaksi eri asiaa: kiinteistökauppa ja asemakaavan muuttaminen. Ostaja tietää, että alue on asemakaavassa tori- ja puistoaluetta. Kauppa ei itsessään muuta kaavaa eikä anna ostajalle oikeutta rakentaa alueelle vastoin voimassa olevaa kaavaa. Jos ostaja myöhemmin haluaa hakea asemakaavan muutosta, se on erillinen prosessi. Kunta arvioi siinä kaavamuutoksen edellytykset normaalisti. Tästä näkökulmasta on hieman vaikea ymmärtää, miksi mahdollinen tuleva kaavamuutos muodostaisi jo tässä vaiheessa perusteen hidastaa tai monimutkaistaa itse maakaupan käsittelyä. Jos kunta ei halua myydä aluetta, se on tietysti toinen asia. Silloin olisi mielestäni parempi sanoa se suoraan ja perustella päätös, tosin kunnanjohtaja asian esittelijänä oli valmis kaupan toteuttamaan, joten mahdollinen myyntihaluttomuus kallistuisi päättäjien suuntaan. Ostotarjouksessa mainitaan kokemus siitä, että tarjoajia olisi kohdeltu epätasapuolisesti, niin sanotun ”Kankkunen-lisän” vuoksi. Pidin tätä aluksi lähinnä hiukan huonona vitsinä. Nyt olen alkanut miettiä, voisiko taustalla sittenkin olla jotakin sellaista, joka olisi syytä selvittää avoimesti. Jos kunnallisessa päätöksenteossa syntyy yrittäjälle kokemus siitä, että nimi, naama tai aikaisemmat tapahtumat vaikuttavat siihen, miten hänen asiaansa käsitellään, kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin yhdestä 2000 euron maakaupasta. Kunnan pitäisi pystyä käsittelemään asiat asioina ja samoilla perusteilla riippumatta siitä, kuka tarjouksen tekee. Lopuksi: Jos joku haluaa kunnassa tehdä jotakin, kehittää, investoida tai yrittää, lähtökohtaisen suhtautumisen pitäisi mielestäni olla myönteinen. Se ei tarkoita, että kaikki ehdotukset pitää hyväksyä. Eikä se tarkoita, että kaavoituksesta tai päätöksenteosta pitäisi tinkiä. Se tarkoittaa sitä, että yrittäjän kanssa pyritään löytämään ratkaisu, jos sellainen on lain, kaavoituksen ja kunnan kokonaisedun kannalta mahdollinen. Ripeä päätöksenteko ei ole huolimatonta päätöksentekoa. Samoin huolellinen päätöksenteko ei saa tarkoittaa sitä, että asioita pyöritetään kuukausikaupalla vain siksi, että kaikki mahdolliset epävarmuudet halutaan poistaa ennen kuin mitään voidaan päättää. Kuhmoisten kaltaisessa kunnassa yrittäjän aika, investointihalukkuus ja luottamus kuntaan ovat arvokkaita asioita. Niitä ei pitäisi kuluttaa turhaan. Lopuksi vielä täsmennys: vaikka tämä kirjoitus on vastaus Liisa Brander-Keskisen kirjoitukseen, kaikki esittämäni ajatukset eivät ole vastausta hänen yksittäisiin kommentteihinsa. Osa niistä on ajatuksia yleisemmällä tasolla tästä kaupasta ja ennen kaikkea siitä, millä tavalla kunnassa asioita käsitellään ja millaisen viestin kunnan toimintatavat antavat yrittäjille.
Kirjoituksessa peräänkuulutetaan ostajilta tarkempaa selvitystä siitä, mihin tarkoitukseen kyseinen alue on tarkoitus hankkia ja millaista liiketoimintaa siellä mahdollisesti harjoitettaisiin. Tässä yhteydessä jää kuitenkin mainitsematta olennainen seikka: ostaja on jo ostotarjouksessaan kertonut varsin selvästi, mihin tarkoitukseen lisämaata on halukas hankkimaan. Siksi on aiheellista kysyä, mitä sellaista lisäselvitystä ostajalta tosiasiassa vielä odotetaan ja kuinka yksityiskohtaisia tulevaisuuden suunnitelmia kiinteistökaupan edellytykseksi voidaan kohtuudella vaatia. On selvää, että kunnan tulee saada päätöksentekonsa tueksi tarpeelliset tiedot. Ostajalta ei kuitenkaan voida edellyttää valmiiksi pitkälle vietyä suunnitelmaa toiminnasta, jonka lopulliset toteuttamisedellytykset riippuvat joka tapauksessa myöhemmistä lupa- ja mahdollisista kaavoitusprosesseista. Kiinteistökauppa ja alueella myöhemmin harjoitettavan toiminnan luvallisuus ovat kaksi eri asiaa, eikä niitä tulisi tarkoitushakuisesti sekoittaa toisiinsa. Jos ostajilta edellytetään näin perusteellista selvitystä alueen tulevasta käytöstä, olisi vähintäänkin kohtuullista odottaa myös kunnalta perustason perehtymistä ostajaehdokkaaseen. Tässä tapauksessa ostajana on paikallinen yritys, joten ei liene kohtuutonta olettaa, että kunnalla olisi ainakin yleisellä tasolla käsitys omalla alueellaan toimivan yrityksen toiminnasta. Mikäli näin ei ole, yhtiön harjoittama toiminta on helposti selvitettävissä esimerkiksi yhtiöjärjestyksestä, joka on julkinen asiakirja. Lisäksi Kuhmoisten kunta ja Kuhmoisten Yrittäjät ry. ovat solmineet elinvoimalupauksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa kunnan ja yrittäjien välistä yhteistyötä ja yrittäjämyönteistä toimintakulttuuria. Elinvoimalupauksen arvo ei kuitenkaan määräydy sen perusteella, mitä paperille on kirjoitettu, vaan sen perusteella, miten kunta toimii silloin, kun yrittäjä haluaa investoida, kehittää yritystoimintaansa ja sitoutua paikkakuntaan. Valitettavasti tämä(kään) tapaus ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa siitä, että elinvoimalupauksen tavoitteet olisivat siirtyneet käytännön toimintaan.